Ilosaarirock on vuonna 1971 perustettu ikärajaton ulkoilmafestivaali, joka järjestetään Joensuun Laulurinteellä (Linnunlahdentie 3), järven rannalla kaupungin keskustan tuntumassa. Ilosaarirock tunnetaan auringonpaisteesta, kauniista puistomaisesta festarialueesta, mahtavasta tunnelmasta, hymyilevistä vapaaehtoisista sekä terävällä maulla valitusta ohjelmasta, joka koostuu eri musiikkigenrejen kovimmista esiintyjistä.
Kesän parhaimman viikonlopun aikana viidelle esiintymislavalle nousee yli 60 artistia. Lisäksi alueella katsellaan leffoja, pelataan pingistä ja bailataan DJ-settien tahdissa. Festarin suuret leirintäalueet ja parkkialueet sijaitsevat heti alueen vieressä, teltasta keikalle on matkaa muutama metri. Ilosaarirock panostaa ruokaan, juomaan ja rentoon nauttimiseen. Festarin tärkeimmät arvot ovat vapaaehtoistyö, ympäristönsuojelu ja rakkaus elävään musiikkiin. Osa tapahtuman tuotoista ohjataan paikallisten bändien tukemiseen.
Ilosaarirock on kolmen päivän tapahtumakokonaisuus, joka alkaa perjantaina Sulo- ja Töminä-klubeilla. Klubeille tulee hankkia erilliset liput. Lauantai ja sunnuntai ovat viralliset festivaalipäivät, jolloin koko festivaalialue on käytössä.
Ilosaarirock on yksi Suomen suurimmista festivaaleista, tapahtumaan kerääntyy vuosittain yli 50 000 kävijää. Tapahtuman järjestää voittoa tavoittelematon elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry.
Tänä vuonna Ilosaarirockin alueelle johtaa yksi pääportti, jonka läpi asiakas astuu uudelle chill out zonelle. Katso aluekartta.
Chill out zone on Ilosaarirockin asiakkaille tarkoitettu alue, joka sijaitsee festivaalin pääportin ja turvatarkastuspisteiden välissä. Tälle alueelle on järjestetty narikka, vessoja ja vesipiste palvelemaan asiakkaitamme. Chill out zonen ja festivaalialueen välissä on turvatarkastusportit, joissa tarkistetaan ettei alueelle tuoda muun muassa omia juomia. Chill out zone toimintoineen aukeaa asiakkaille tunti ennen festivaalialueelle pääsyä. Chill out zonelle kuljetaan pääportin kautta, jonka vieressä on festivaali- ja klubirannekkeenvaihto sekä pikalinjat jo rannekkeen omaaville asiakkaillemme.
Ilosaarirockin festivaalialue aukeaa lauantaina ja sunnuntaina klo 12. Festivaalin chill out zonelle pääsee molempina päivinä klo 11.
Perjantain Sulo- ja Töminä-klubien alueet aukeavat yleisölle klo 17:30. Chill out zonelle pääsee perjantaina klo 16 alkaen.
Ilosaarirockin liput ovat myynnissä pääportin luona sijaitsevassa infopisteessä, mikäli niitä ei myydä ennakkoon loppuun. Infopiste on avoinna perjantaina klo 16.00 – 01.30, lauantaina klo 11.00 – 01:30 ja sunnuntaina klo 11 – 23.
Lippuja myydään myös Joensuun torilla sijaitsevasta Rokkikontista 1.7. alkaen.
Ennakkoon Ilosaarirockin lippuja myy Tiketti ja Lippupiste.
Kaikki festivaali- ja klubiliput tulee vaihtaa rannekkeisiin vaihtopisteissä.
Joensuun torilla sijaitsevalla Rokkikontilla rannekkeita vaihdetaan rokkiviikolla ma 13.7. – ke 15.7. klo 10 – 16, to 16.7. – pe 17.7. klo 10 – 19 ja la 18.7. klo 10 – 14.
Rannekkeita vaihdetaan Ilosaarirockin pääportilla perjantaina klo 16.00 – 01.30, lauantaina klo 11.00 – 01.30 ja sunnuntaina klo 11 – 23. Huom! Myös Sulo- ja Töminä-klubin asiakkaat kulkevat festivaalin pääportin kautta alueelle.
Ravi- ja Niittyleirinnän asiakkaat voivat vaihtaa festivaali- ja klubirannekkeet leirintäalueiden porteilla.
Tavara- ja viinanarikat sijaitsevat chill out zone -alueella, pääportista tultaessa oikealla puolella. Narikat ovat auki perjantaina klo 16.00 – 02.00, lauantaina klo 11 – 02 ja sunnuntaina klo 11 – 02. Käy noutamassa tavarasi ennen sulkemisaikaa! Narikkaan jääneet tavarat toimitetaan infopisteelle ja festivaalin jälkeen Pohjois-Karjalan löytötavaratoimistoon.
Narikkapalvelu maksaa 2 euroa. Varaa maksamiseen tasaraha.
Kännykänlatauspisteitä löydät Ilosaari loungesta ja leirintäalueiden infopisteiden luota. Myyntirivistössä on myynnissä kännykänlatausmokkuloita. Lisäksi alueelta löytyy Ilmastotorin koju, jossa kännykän voi ladata polkupyörää polkemalla!
Ilosaarirockin ruokamyyntikojuista löytyy liha-, kasvis- ja vegaaniruokaa ja myös erityisruokavaliot on huomioitu. Myyntipisteissä myydään muun muassa burgereita, wok-annoksia, kotiruokaa, jäätelöä ja perinteisiä grilliannoksia. Ruokamyyntipisteet on sijoitettu päälavan, Rentolavan ja Tähtiteltan alueille.
Festivaalialueelta löytyy myös erilaisia tuotemyyntipisteitä, joissa myydään muun muassa erilaisia koruja ja vaatteita.
Ruokaravintola Pop up –Kerubissa nautitaan herkullisia Kerubin burgereita. Ravintola sijaitsee Tähtiteltan alueella.
Ilosaarirockin ja festivaalilla esiintyvien yhtyeiden tuotteita on myynnissä festivaalialueella myyntipisteessä. Rokkituotteita voi ostaa myös Longplay Musicin verkkokaupasta ja Rokkikontilta.
Ilosaarirockissa on kuusi anniskelualuetta, joiden tuotevalikoima vaihtelee alueittain. Lisäksi festivaalialueelta löytyvät ruokaravintolat pop up –Kerubi ja uusi à la carte -ravintola Villiviini ovat anniskelualuetta. Kaikkien anniskelualueiden ikäraja on 18 vuotta.
Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi, joten pidä mukanasi jokin virallisista henkilöllisyystodistuksista (kuvallinen henkilökortti, passi tai ajokortti).
Ilosaarirockin järjestelyiden lähtökohtana on, että kaikki ovat tervetulleita festivaalillemme.
Ilosaarirock järjestetään puistoalueella, missä kulkeminen tapahtuu pääosin hiekoitettuja teitä pitkin. Alue on tasainen Tähtiteltan alueelle johtavaa nousua lukuun ottamatta. Festivaalialueen läheisyydessä on pysäköintialue, josta löytyy rajattu määrä invapysäköintipaikkoja. Näille paikoille pysäköimiseen vaaditaan vammaisen pysäköintilupa.
Avustajaa tarvitseville henkilöille avustajan tuominen festivaalille on ilmaista. Rannekkeet luovutetaan rannekkeenvaihtopisteistä pääportilta ja torin Rokkikontilta.
Päälavan ja Tähtiteltan miksauspisteiden luota löytyy katsomokorokkeet. Esteettömiä vessoja löytyy katsomokorokkeiden ja vessa-alueiden luota.