Että kaikilla olisi mukavaa ja ennen kaikkea turvallista, tutustu tälle sivulle kokoamaamme tietopakettiin.
Festivaalista voi nauttia huolettomammin, kun ottaa oikeita tavaroita mukaan. Mukavuutta lisää oikea pukeutuminen ja ennen kaikkea hyvät rokkikengät, jotka ovat sisään ajetut, kestävät ja hyvät kävellä. Ohessa muutamia muita festivaalitarvikkeita, joita suosittelemme mukaan otettavaksi.
Monia näistä tuotteista myydään myös festivaalialueella. Kaikkein kalleimpia ja rakkaimpia esineitä ei festareille ole järkevää ottaa mukaan. Joskus esineet tuppaavat katoamaan riemuhumussa.
Festivaalialueella äänenvoimakkuuden ohjearvot saattavat ylittyä. Suojaa kuulosi ja käytä korvatulppia tai kuulosuojaimia. Korvatulppia on myynnissä alueella.
Kondomeja jaetaan sekä festivaalialueella että Ravi- ja Niittyleirinnässä. Koskaan kun ei tiedä milloin tulee tarve.
Ilosaarirockissa on paljon ihmisiä. Vältä tiiviitä väkimassoja, jos tunnet olosi epämiellyttäväksi ahtaissa paikoissa. Erityisesti esiintymislavojen edustoilla voi yleisömassan paine kasvaa nopeastikin ja tilanne saattaa kehittyä tukalaksi.
Mikäli havaitset onnettomuuden, jonkin muun turvallisuutta vaarantavan asian tai ongelman koskien omaa tai muiden turvallisuutta, ilmoita siitä heti lähimmälle järjestyksenvalvojalle.
Crowd surfing eli yleisön käsien varassa kelluminen (surffaaminen) on kielletty, kuten myös olkapäillä istuminen.
Tupakointi lavojen edustoilla sekä esiintymisteltoissa on kielletty.
Eläinten tuominen Ilosaarirockiin on ymmärrettävistä syistä kielletty.
Festivaali- ja leirintäalueita ympäröi aitarakennelma. Anna sen olla paikoillaan. Aidan rikkomisesta kiinnijäävä joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingon, 200€ / aitapala.
SPR:n ensiapupiste sijaitsee festivaalialueella ja on avoinna ympäri vuorokauden perjantaista klo 17 maanantaihin klo 12 saakka. Samalla alueella toimii poliisi, pelastuslaitos ja festivaalin oma turvallisuusorganisaatio.
Festivaalialueelle kuljetaan turvallisuustarkastuksen kautta. Järjestyksenvalvojien tekemien turvallisuustarkastusten tarkoituksena on estää kiellettyjen esineiden ja aineiden alueelle tulo.
Jos olet menossa alueelle katsomaan jonkun tietyn artistin keikkaa, varaa tarpeeksi aikaa porttitarkastuksiin. Varsinkin suurten nimiesiintyjien kohdalla porteille tahtoo muodostua ruuhkia.
Festivaalialueella sallittuja esineitä ja aineita ovat:
Festivaalialueella kiellettyjä esineitä ja aineita ovat:
Kaikkia maailman tavaroita emme pysty luettelemaan tässä yhteydessä sallituiksi tai kielletyiksi. Muiden kuin näissä listoissa mainittujen esineiden sekä aineiden osalta porttien esimiehet tekevät yksittäisiä päätöksiä omaan kokemukseensa ja ammattitaitoonsa nojaten.
Jos tapahtuman aikana jokin tietty esine tai aine osoittautuu yleistä turvallisuutta vaarantavaksi, tapahtuman järjestäjä pidättää itselleen oikeuden muuttaa ohjeistusta kesken tapahtuman.
Ilosaarirockin leirintäalueille saa tuoda omia alkoholijuomia.