FIEN
EST. 1971

Ilosaarirock Joensuu 17.–19.7.2015

Placebo (UK)

Placebo

Placebo saapuu viimein Suomeen! Vaihtoehtorockin suurimpiin nimiin kuuluva brittiyhtye esiintyi kotimaamme maaperällä viimeksi viime vuosikymmenen puolella, joten on jo aikakin että bändin fanit pääsevät nauttimaan kiduttavan kauniista rockhiteistä elävänä. Ja niitä hittejä riittää, siitä todistavat 11 miljoonaa myytyä levyä ja miltei 20 vuotta festivaalien selätettyjä päälavoja.

Brian Molkon ja Stefan Olsdalin Placebo todellakin täyttää 20 vuotta ensi vuonna. Bändi aloitti juhlallisuudet päästämällä albuminsa Spotifyhyn kuluvan vuoden helmikuussa. Jo ensimmäisellä viikolla biisit keräsivät kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja, joka kertoo yhtyeen fanien intohimosta. Placebo on alusta saakka herättänyt yleisössä todella voimakkaita tunteita. Androgyyninen imago, glamia ja vaihtoehtorockia yhdistävät kappaleet ja huumeisiin ja LGTB-teemoihin viittaavat sanoitukset ovat saaneet ihmiset rakastamaan ja vihaamaan yhtyettä. Placebo ei jätä ketään kylmäksi.

Ensimmäisestä albumistaan lähtien Placebo on toiminut antiteesinä brittipopille. Bändin synkkä ja nihilistinen äänimaisema haisee hikisten yökerhojen takaoville ja kielletylle seksille. Synkkyyden päällä on Molkon persoonallisella äänellä lauletut, viekoittelevan tarttuvat melodiat, jotka ovat synnyttäneet kokonaisen joukon jäljittelijöitä. Placebon albumit ovat tarkkaan harkittuja kunnianhimoisia kokonaisuuksia, joissa haikeus ja in your face -asenne lyövät kättä.

Keväällä Placebo kiertää Britanniaa uuden rumpalinsa Matt Lunnin kanssa. Valtaosa pitkän kiertueen keikkapaikoista on myyty ennakolta loppuun. Kesän bändi viettää Euroopan tärkeimmillä festareilla. Ilosaarirockin päälavan yhtye valtaa kesäkiertueensa päätteeksi lauantaina 18.7. Sinuna en jättäisi tätä väliin!


< takaisin ohjelmasivulle

Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: if.kcoriraasoli@ofni