Joensuu 15.–17.7.2016

Hakenin leikittelevä ote musiikkiin sai Metelli-teltan villiksi

Rokkia ja sirkushuveja – siinä on Hakenin resepti loistavalle keikalle. Yhtyeen musiikkia kuuntelemattomalle yllättävät jazz-soolot ja kuorokohtaukset loksauttavat suun auki ja saavat kädet taputtamaan ihastuksesta. Musiikin monipuoliset elementit villitsivät täysin Metelli-teltan sunnuntaina illalla.

Laulaja Jennings vetoaa yleisöön. Kuva: Sampsa Geijer

Briteistä kotoisin oleva Haken räjäytti Metelli-teltan ennenkuulumattoman värikkäällä musiikillaan. Yhtye soittaa pääasiassa progressiivista metallia mutta sekoittaa kappaleisiinsa lisäksi jazzia, kuorolaulua ja jopa discomusiikin piirteitä. Myös bändin soittimet hämmentävät: molempien kitaristien, Charles Griffithsin ja Richard Henshallin, kitaroista näyttävät puuttuvan lavat ja virityskoneisto. Ja silti basisti Conner Greenin soittimesta nämä yhä löytyvät.

Yleisö on mukana alusta asti – kaikkialla tanssitaan ja jammaillaan, lyödään käsiä yhteen ja puidaan nyrkkiä ilmassa. Silloin kun kappaleissa kuuluu jotain poikkeavaa, teltassa räjähtää: kaikki kiljuvat ja huutavat, hyppivät ja taputtavat. Kosketinsoittaja Diego Tejeidaa hymyilyttää festarikansan reaktio jokainen kerta.

Vaikka kappaleet ovat suurimmaksi osaksi vakavahenkistä progressiivista metallia, on biiseihin piilotetut poikkeavat kohdat sävelletty selvästi pilke silmäkulmassa. Tejeida leikkii kosketinsoittimen soundeilla ja kitaristit nyökyttelevät yleisön reaktioille soolojen jälkeen. Tämä yhtye antaa instrumenteille vähintäänkin yhtä suuren roolin kuin laululle: kun soolot alkavat, juoksee laulaja Ross Jennings pois lavalta. Yleisö saa siis keskittyä soittajiin silloin, kun lauluosuuksia ei ole. Hullunkuriset soolot on sidottu nerokkaasti progressiiviseen metalliin, sillä siirtymät sujuvat luontevasti – ikään kuin kaikki ne musiikkityylit kuuluisivat normaalistikin yhteen.

Kielisoittimet vauhdissa. Kuva: Sampsa Geijer

Pitkät kappaleet eivät yleisöä säikäytä, vaan tutun kertosäkeen kajahtaessa ilmoille kaikkialla lauletaan ja heilutaan. Keikka ei silti ole pelkkää tanssia; välillä kosketinsoittimesta lähtevät pitkät soinnut valtaavat teltan. Jennings levittää kätensä ja nostaa katseensa kohti kattoa, kitaristi seisoo silmät kiinni. Rumpujen sijasta rytmiä hakkaa yleisö.

Haken soittaa monipuolisesti kappaleita kaikilta kolmelta albumiltaan. Todellinen hitti on 1985, joka saa yleisön hurraamaan ja heilumaan. Kun laulaja kysyy, kuinka moni yleisöstä on kuullut bändistä aiemmin, noin puolet Metelli-teltasta nostaa kätensä ylös. Uusia tuulia haistelemaan tulleet festarikävijät eivät joutuneet keikkaan pettymään – musiikin iskettyä luihin ja ytimiin kaikki heiluvat mukana heti, kun saavat tiheään muuttuvasta rytmistä taas kiinni.

Joskus kannattaa vierailla itselleen tuntemattomien yhtyeiden keikalla. Haken on ehdottomasti niitä, jotka yllättävät positiivisesti ja sopivat moneen makuun.

Teksti: Anne Tuovinen
Kuvat: Sampsa Geijer

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: