Päivitetty 13.2.2016
Olemme koonneet tälle sivulle muutamia meiltä toistuvasti kysyttäviä kestoaiheita yhteenvetona. Jos mieltäsi askarruttaa Ilosaarirockiin liittyvä asia, etkä löydä vastausta täältä tai infosivuilta, vastaa kysymyksiisi mielellään.
Millainen on Ilosaarirock-viikonlopun rakenne?
Ilosaarirock-viikonlopun perjantaina järjestetään alueella Sulo- ja Töminä-klubit, joihin on myynnissä erilliset liput. Lauantai ja sunnuntai ovat viralliset festivaalipäivät, jolloin koko festivaalialue on käytössä.
Onko Ilosaarirockiin ikärajaa?
Ilosaarirockiin ei ole ikärajaa. 65 vuotta täyttäneet ja alle 8-vuotiaat täysi-ikäisen Ilosaarirockin lipun omaavan valvojan seurassa pääsevät sisään ilmaiseksi. Kaikkien lavojen edustalle pääsevät myös alaikäiset.
Saako alueelle tuoda omia juomia ja ruokia?
Alueelle saa tuoda avaamattomana alkoholittomia virvokkeita läpinäkyvissä muovipulloissa ja mehupurkeissa. Myös tyhjän ja läpinäkyvän muovipullon tuominen alueelle on sallittua. Pullon koko saa olla max 1,5 litraa.
Omia ruokia saa tuoda alueelle, mutta muista ettet pakkaa ruokia lasisiin tai metallisiin astioihin. Lasi- ja metalliastioiden tuominen alueelle on turvallisuussyistä kielletty.
Leirintäalueille saa tuoda myös omia alkoholijuomia.
Löytyykö alueelta vesipisteitä?
Kyllä löytyy. Ilosaarirockin alueella on monia vesipisteitä, missä voi käydä täyttämässä oman vesipullon.
Saako alueelle tuoda järjestelmäkameran, jolla otan kuvia omaan käyttööni?
Järjestelmäkameran saa tuoda alueelle ja kuvaaminen henkilökohtaiseen käyttöön on sallittua. Ammattimainen keikkojen taltioiminen ei ole luvallista ilman artistin suostumusta.
Pääsenkö käymään välillä festarialueen ulkopuolella?
Kyllä pääset. Kaikille asiakkaille jaetaan rannekkeet ja voit poistua alueelta vapaasti niin usein kuin haluat. Myös leirintäalueilla voi leirintärannekkeella vierailla kesken päivän täysin vapaasti.
Millaisia lippuja Ilosaarirockiin on saatavilla?
Ilosaarirockiin myydään kahden päivän lippuja, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn lauantaina ja sunnuntaina. Lisäksi myynnissä on päiväliput lauantaille ja sunnuntaille.
Perjantain Sulo-klubin ja Töminä-klubin liput tulee ostaa erikseen. Ravi- ja Niittyleirinnän asiakkaat pääsevät Töminä-klubille ilmaiseksi.
Mistä lippuja voi ostaa?
Ilosaarirockin lippuja voi ostaa Tiketin ja Lippupisteen verkkokaupoista ja toimipisteistä. Joensuun seudulla lippuja on myynnissä levykauppa Levy-Eskoilla, Carelicumissa ja Prismassa.
Voiko lippuja ostaa kulttuuriseteleillä?
Ilosaarirockin lippuja voi ostaa kulttuuriseteleillä Tiketin ja Lippupisteen toimipisteistä. Tarkista eri vaihtoehdot Tiketin ja Lippupisteen sivuilta.
Pitääkö Ilosaarirockin lippu vaihtaa rannekkeeseen?
Kyllä pitää. Vaihdamme kaikki Ilosaarirockin liput (2 päivän, päiväliput ja klubiliput) rannekkeisiin rannekkeenvaihtopisteissä.
Ilosaarirockin lipun voi vaihtaa rannekkeeseen myös Joensuun torilla rokkiviikon maanantaista alkaen. Festivaalialueen lähellä oleva rannekkeenvaihtopiste avautuu perjantaina ja on auki koko viikonlopun.
Mitkä ovat leirintäalueiden aukioloajat?
Ravileirintä avautuu torstaina klo 18 ja on auki maanantaihin klo 12 asti.
Niittyleirintä avautuu perjantaina klo 12 ja on auki maanantaihin klo 12 asti.
Leirintäalueet ovat auki ympäri vuorokauden, joten voit saapua leirintäalueelle mihin aikaan haluat.
Saako leirintäalueelta varata itse paikan vai täytetäänkö alue saapumisjärjestyksessä?
Paikan leirintäalueelta saa valita itse. Alueet on jaettu kortteleihin ja niiden välissä kulkee pelastustiet, joille leiriytyminen on kielletty. Alueella on leirintäoppaat ja järjestyksenvalvojat, jotka neuvovat tarvittaessa paikan löytämisessä.
Saavun leirintäalueelle eri aikaan ystäväni kanssa. Miten saamme telttamme samaan leiriin?
Jos mahdollista, niin ensimmäisenä saapuvan kannattaa tuoda mukanaan molempien teltat ja laittaa ne pystyyn. Mikäli se ei ole mahdollista, niin ensimmäisenä saapuvan tulee pitää huoli, että oman teltan viereen jää tilaa kaverin teltalle. Muistakaa varata tilaa niin sen verran, että telttojen väliin jää turvallisuusmääräysten mukainen 1 metri.
Mihin voin jättää autoni parkkiin festivaalin ajaksi?
Ilosaarirockin hiekkaparkkialueet löytyvät Ravi- ja Niittyleirinnän läheisyydestä. Alueille mahtuu rajoitettu määrä autoja. Parkkialue on maksullinen.
Myös festarin pääportin vieressä oleva Hallitien parkkitalo palvelee festivaaliasiakkaita.
Mitkä ovat parkkialueiden aukioloajat?
Leirintäalueiden lähellä olevat parkkipaikat aukeavat torstaina klo 18 ja laitetaan kiinni maanantaina klo 12.
Hallitien parkkitaloon ajetaan autot perjantaina ja auton voi siirtää parkkitalosta pois joko sunnuntaina tai maanantaina. Viikonloppuna parkkitalossa voi käydä rajoitettuna kellonaikoina.
Voinko yöpyä autossa?
Ajoneuvoissa yöpyminen on kielletty. Matkailuajoneuvoille on varattu oma maksullinen alueensa Ravileirinnästä.
Mihin voin jättää polkupyöräni?
Valvottu ja maksullinen Ilosaarirockin pyöräparkki sijaitsee jäähallin luona.
Miten pääsen rautatieasemalta festivaalialueelle?
Rokkibussit kuljettavat ihmisiä ilmaiseksi perjantain ajan kaikilta Joensuuhun saapuvilta junilta festivaalialueelle. Asemalta on matkaa noin kaksi kilometriä, joten reippaimmat voivat kulkea myös jalan.
Miten pääsen vapaaehtoiseksi Ilosaarirockiin?
Ilosaarirockin vapaaehtoishaku alkaa huhtikuussa, jolloin laitamme nettisivuillemme sähköisen hakulomakkeen. Täytä lomake ja jää odottamaan yhteydenottoamme. Ilosaarirockin vastaavat henkilöt valitsevat vapaaehtoisensa hakemusten joukosta ja on valittuihin yhteydessä.
Miten pitkiä vapaaehtoisten työvuorot ovat?
Ilosaarirockin vapaaehtoiset tekevät viikonlopun aikana keskimäärin 12 tuntia töitä. Festivaalia ennen tai sen jälkeen työskentelevien vapaaehtoisten työvuorot kestävän kahden tai kolmen päivän ajan, keskimäärin 16 tuntia yhteensä. Työvuorot sovitaan oman esimiehen eli vastaavan kanssa.
Mitä vapaaehtoisena toimimisesta saa?
Vapaaehtoiset saavat työvuorossa käytettävän duunaripaidan, staff-rannekkeen eli sisäänpääsyn festarille ja työpisteelleen sekä lämmintä ruokaa työvuoron aikana. Kauempaa tulleet saavat myös majoituksen festivaalin leirintäalueella. Vapaaehtoisena pääset perjantain Töminä-klubille ilmaiseksi ja Sulo-klubille puoleen hintaan.
Saako järjestelmäkameran tuoda festarialueelle?
Kyllä saa. Muista kuitenkin, ettei keikkoja saa taltioida ammattimaisesti ilman artistin lupaa.
Millaisen vesipullon saa ottaa alueella?
Alueelle saa tuoda läpinäkyvän, maksimissaan 1,5 litran juomapullon tyhjänä tai avaamattomana. Huomaa, ettei alueelle saa tuoda edes tyhjiä alkoholipulloja.
Mitä alueelle ei saa tuoda?
Emme halua kieltää asioita turhanpäiten, mutta tietyt turvallisuusmääräykset sitovat meitä. Alueelle ei saa tuoda lasipulloja, metalliastioita, pitkiä sateenvarjoja tai kiinteitä tuoleja (retkijakkarat on ok). Yleisesti ottaen kiellettyjä asioita ovat päihteet sekä esineet, joilla voit vahingoittaa muita vieraita.
Saapiko juoda viinaa?
Saa, kunhan olet yli 18-vuotias. Festivaalialueella on anniskelualueita, joissa on A-oikeudet. Festivaalialueelle ei saa tuoda omia alkoholijuomia. Festarin pääportin vierellä on viinanarikoita, joissa voi säilyttää omia juomia. Leirintäalueille saa tuoda omia juomia.
Lempibändi ei tulekaan, mistä saan rahat takaisin?
Ilosaarirock pidättää oikeuden ohjelman muutoksiin. Yleisen käytännön mukaisesti yksittäisen esiintyjän peruessa ostettuja lippuja ei lunasteta takaisin. Ostetuista lipuista palautetaan rahat vain koko tapahtuman peruuntuessa.
Mitä bändejä siellä soittaa?
Hyviä bändejä. Ohjelmaa julkaistaan pitkin kevättä. Ilosaarirockilla on tapana julkaista iso kasa ohjelmaa kerralla Sulonpäivänä 13.2. Yleensä koko ohjelma on julkistettu viimeistään toukokuussa.