Joensuu 15.–17.7.2016

Haken (UK)

Haken

Progerockin arvostetuimpiin uusiin ryhmiin kuuluva Haken yhdistelee musiikissaan klassisia progejuoksutuksia eeppisiin melodioihin ja modernin raskaasti jyrääviin kitarariffeihin. Kyseessä ei kuitenkaan ole metalliyhtye, vaan kauniisiin harmonioihin luottava progressiivisen rockin kunniakkaan perinteen jatkaja.

Kuten genreen kuuluu, hallitsevat Hakenin jäsenet instrumenttinsa suvereenilla otteella ja saavat matemaattisen monimutkaiset kappaleensa kuulostamaan helpoilta ja tarttuvilta. Keikalla totuus paljastuu, eikä yleisössä voi kuin ihmetellä silmät ymmyrkäisinä soittajien hurjaa taitotasoa.

Hakenin vuonna 2013 julkaisu kolmas albumi The Mountain nosti yhtyeen kaikkien progefanien huulille. Bändi on lupaillut, että huhtikuun lopussa ilmestyvä neljäs levy vie ryhmän soundia kohti Yesin ja Toton viitoittamaa kultaisen kahdeksankymmentäluvun progesoundia. Niillä vesillä ei hetkeen olekaan seilattu, joten luvassa on jotain todella kiehtovaa. Kaikki ylivoimaisen muusikkouden ystävät, paikalle mars!

< takaisin ohjelmasivulle

Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: