Joensuu 15.–17.7.2016

Kotiteollisuus

Kotiteollisuus

Kotiteollisuus on 2000-luvun kotimaiselle rockmusiikille samaa kuin Popeda ja Eput olivat edellisen vuosituhannen rokkareille. Bändi pysyy rehellisenä valitsemalleen tyylilajille ja tuottaa tasaisesti iskeviä biisejä, joissa perataan suomalaisten tuntoja. Noita iskusävelmiä on bändille kertynytkin aika liuta ja keikkasetin kasaamisessa on jo pitkään ollut ongelmia, lähinnä siinä mitkä fanien lempibiisit malttaa jättää soittamatta. Toisaalta miellyttäminen ei Kotiteollisuuden pirtaan ole sopinut koskaan, joten tuskin asiasta kummoista painia tarvitsee harrastaa.

Heinäkuussa Kotiteollisuus parkkeeraa bussinsa pitkästä aikaa Laulurinteelle ja sulostuttaa Ilosaarirockin yleisöä läsnäolollaan. Keikkapaikoilta on huhuiltu, että ryhmä on elämänsä keikkakunnossa, joten saapukaahan ajoissa Tähtitelttaan todistamaan!

< takaisin ohjelmasivulle

Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: