Joensuu 15.–17.7.2016

Maj Karma

Maj Karma

Vuonna 1992 perustettu Maj Karma on yksi suomenkielisen heavyrockin jäteistä. Harjavaltalaisbändin tuotannossa kaikuu melankolia, raastavuus ja synkeä romantiikka. Kun tähän keitokseen lisätään mausteeksi Herra Ylpön jylhä ääni ja tunne-elämää paloittelevat tekstit, ei ole ihme, että Maj Karman nimi oli pian koko kansan huulilla. Fanit saivat kuitenkin vuonna 2009 ikäviä uutisia, kun yhtye ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle.

Välissä ehti kulua viisi vuotta, kunnes Maj Karman leiristä alkoi kantautua huhua, että yhtye tekee paluun. Joulukuussa 2015 odotus palkittiin, kun Maj Karma julkaisi ensimmäisen singlen Puumiekka helmikuussa 2016 julkaistavalta albumiltaan Peltisydän.Toinen singlelohkaisu Sotaa ei tule vahvistaa Puumiekan lupauksia pahuksen kovasta paluualbumista. Maj Karma nähtiin Ilosaarirockissa viimeksi vuonna 2009. Tänä kesänä on revanssin paikka!

< takaisin ohjelmasivulle

Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: