Joensuu 15.–17.7.2016

Volbeat (DK)

Volbeat

Kööpenhaminassa vuosituhannen alussa perustettu Volbeat on noussut yhdeksi Euroopan suurimmista rockyhtyeistä, joka valloittaa suvereenisti festivaalien päälavat ympäri mantereen. Suomalainen yleisö otti Volbeatin omakseen heti ensimmäisistä albumeista alkaen. Bändi on esiintynyt maassamme useita kertoja, kerta kerralla laajemmille yleisömassoille. Kesällä 2016 pitkä odotus päättyy ja Volbeat korkkaa ensimmäistä kertaa Ilosaarirockin päälavan.

Volbeat aloitti yhdistelemällä metallia ja rockabillyä. Sittemmin bändin tyyli on kehittynyt metallivaikutteiseksi klassiseksi rockiksi, jota hallitsevat jyräävät Black Sabbath -riffit ja laulaja Michael Poulsenin vahvat melodiat. Vuonna 2013 bändi sai riveihinsä lisää tulivoimaa Anthrax-kitaristi Rob Caggianon liityttyä ryhmään.

Volbeatin karavaanin kyydissä Ilosaarirockiin saapuu suuren maailman rockshow; isoja miehiä soittamassa isoja biisejä isolla äänenpaineella. Mitä muuta voisi kesäillaltaan vaatia?

< takaisin ohjelmasivulle

Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: