Ilosaarirock Joensuu 3 päivää 14.-16.7.2017

Parov Stelar löysi tiensä Suomeen ensimmäistä kertaa

Electro swingin kuningas Parov Stelar räjäytti pankin Ilosaarirockin alkuillassa sunnuntaina. Verkkotoimitus ja Netti-TV tapasivat artistin keikan jälkeen Tähtiteltan bäkkärillä.

Marcus Füreder, artistinimeltään Parov Stelar, on iloisella tuulella hyvin menneen keikan jälkeen. Hän kertoo käyneensä Suomessa 14 vuotta sitten vanhempiensa kanssa, mutta suomalaisen keikkayleisön edessä artisti ei aikaisemmin ole ollut.

– Esiintymiseen oli ladattu paljon odotuksia, koska tämä oli yhtyeemme ensimmäinen kerta Suomessa. Kaikki olivat hieman hermostuneita, koska eivät tienneet, mitä odottaa. Nyt olemme kuitenkin tyytyväisiä, koska keikka oli mieletön ja yleisö suorastaan fantastinen.

Parov Stelar hurmaa Suomen festarikansan energisellä esiintymisellään. Kuva: Lauri Kaukotie

Parov Stelar ei koe, että eri maiden yleisöissä olisi selkeitä eroja. Yleistys, jonka mukaan yleisö on etelässä tunteellisempaa ja pohjoisessa hiljaisempaa, ei hänen mielestään pidä paikkaansa.

– Kyse on musiikista ja tunteista, ja me olemme kaikki ihmisiä. Ei ole väliä soitammeko Barcelonassa vai Joensuussa, kyse on enemmänkin energiasta.

Stelar kertoo naureskellen, että tärkeintä ennen keikkaa on juoda jääkylmää olutta, mutta lisäksi tärkeää on keskittyä edessä olevaan esitykseen. Artisti toteaa, että kaikki esiintymiset ovat kuitenkin erilaisia, joten niihin valmistautumiseen ei ole yksinkertaista reseptiä. Yleisö on loppujen lopuksi se, joka valmistaa häntä, sillä ihmisten huudon kuulee jo ennen lavalle astumista. Stelar on parhaillaan kiertueella promotoimassa keväällä julkaistua Burning Spider albumiaan ja toteaa, ettei voi kommentoida kiertue-elämän kiireisyyttä vain nykyhetken näkökulmasta

– Aloitin kiertueeni jo 15 vuotta sitten eikä tuo kiertue ole vieläkään päättynyt. Olen silti kiitollinen, koska aina olosuhteet eivät mahdollista musiikin esittämistä tällä tasolla. Joku katselee meidän peräämme.

Mies kertoo, että hänen musiikkinsa saa monesti inspiraation elämän pienistä asioista, kuten esimerkiksi kappale Catgroove, johon hän sai idean siemaillessaan kahvia puutarhassaan ja katsellessaan kissojensa energistä leikkiä. Kaikki lähtee sykähdyttävästä rytmistä, johon hän yhdistelee sopivia sampleja.

– En ole perinteinen artisti, joka haluaa tehdä rakkauslaulun C-mollissa. Aloitan biitistä, ja loppu seuraa perässä. Eihän kalastajakaan tiedä aina varmasti sitä, onko hänellä kotiin palatessaan saalista, mies toteaa.

Parov Stelar harmittelee sitä, että monet artistit, joiden kanssa hän haluaisi tehdä yhteistyötä, ovat jo kuolleet. Tällaisista nimistä hän nostaa esiin Amy Winehousen. Lisäksi hän toivoo voivansa tehdä joskus yhteistyötä Adelen kanssa. Stelar kertoo, että monet ovat kysyneet häneltä, miksi hän tekee sitä mitä tekee, ja hän on vastannut, ettei koe tekevänsä vain työtä, josta saa rahaa. Ensisijaisesti hän tekee musiikkia sen tunteen vuoksi, joka hänet valtaa lavalla.

– Aloitin urani tuottamalla musiikkia keittiössäni, ja nykyään löydän itseni lavalta, missä saan jotain takaisin musiikkiani kuuntelevalta yleisöltä. Aplodit ovat se palkkio, jonka eteen työskentelemme ja joka saa meidät tuntemaan, että esiintyminen on meille kunnia.

Parov Stelar aloitti uransa tekno- ja housetuottajana, mutta vuosien mittaan hänestä tuli electro swingin pioneeri. Mies kertoo saaneensa inspiraation uudenlaiseen musiikkityyliin laulaja Billie Hollidayn naarmuntuneen LP-levyn jäätyä luupille soittimeen. Hän päätti äänittää syntyneen äänimaailman ja lisätä siihen elektronisen biitin taustalle. Ajatus swingin yhdistämisestä moderneihin elektronisiin rytmeihin tuntui miehestä aluksi erikoiselta, mutta koska hän haluaa kokeilla aina jotain mielenkiintoista ja särmikästä, tämäkin luomisprosessi tuotti tulosta.

Parov Stelar kertoo aikovansa pulahtaa järveen Suomessa vieraillessaan, mutta ei uskalla luvata, että tekisi sen Ilosaarirockin edellisen päivän naku-uinnin tapaan. Lisäksi hän suunnittelee menevänsä katsomaan Rag ’n’ Bone Manin keikkaa ja kehuu samaan hengenvetoon sitä, miten monipuolinen musiikkikattaus Ilosaarirockissa on.

Artistin sunnuntainen esiintyminen Ilosaarirockin Tähtiteltassa oli sykähdyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Lavan ja yleisön ottivat haltuun niin Parov Stelar itse kuin musiikkia upeasti täydentänyt naisvokalisti ja muu yhtye puhallinsoittimineen. Yleisö tanssi ja nautti Parov Stelarin positiivisesta, lennokkaasta ja mukaansatempaavasta musiikistä täysin rinnoin, ja on vaikea keksiä toista artistia, jonka musiikki olisi sopinut yhtä hyvin tuohon kauniiseen kesähetkeen.

Haastattelun jälkeen Parov Stelar pääsi kokeilemaan onneaan Netti-TV:n renkaanheittopelissä. Kuva: Janne Lohilahti

Katso Netti-TV:n haastatteluvideo.

 

Teksti: Anniina Hautakoski
Kuvat: Lauri Kaukotie ja Janne Lohilahti


Ilosaarirock