Ilosaarirock Joensuu 3 päivää 14.-16.7.2017

Ultra Bra

Ultra Bra

Ultra Bra on ilmiö, jota kukaan 1990-luvulla elänyt ei voinut sivuuttaa. Bändi oli kaikkialla; televisiossa, radiossa, festareiden päälavoilla ja ennen kaikkea illanvietoissa, jossa itsensä löytävä nuoriso tapasi toisensa. Vuonna 2001 faneja kohtasi suuri suru, kun Ultra Bra lopetti uransa viidellä komealla jäähyväiskonsertilla Tavastialla. Kuudentoista vuoden odotuksen jälkeen yhtyeen jäsenet ilmoittivat samaisen Tavastia-klubin lavalla palaavansa esiintymislavoille kolmen ainutkertaisen esiintymiseen ajaksi. Viimeinen näistä tapahtuu Ilosaarirockin sunnuntai-illassa.

On vaikea kuvitella epätodennäköisempää hittiorkesteria kuin Ultra Bra. Poliittisesta laululiikkeestä vaikutteita hakeneen, laulelmaa, orkestraatioita ja poprockia sekoittaneen yhtyeen lyriikat olivat älykkäitä, sovitukset kunnianhimoisia ja dynamiikka haki vertaistaan. Bändin kappaleet ovat eläneet omaa elämäänsä uran päättymisen jälkeen. Laulut kuten Sinä lähdit pois, Savanni nukahtaa, Minä suojelen sinua kaikelta, Tyttöjen välisestä ystävyydestä merkitsevät yhdelle sukupolvelle enemmän kuin mitkään muut aikakautensa pophitit. Laulut ovat osa aikuiseksi kasvamista, ne tuovat mieleen kotiviinin tuoksun ensimmäisessä opiskelija-asunnossa ja tunteen itsenäisen elämän alkamisesta.

Sunnuntaina 16.7. Laulurinteellä koetaan suuri hetki. Ultra Bra kokoontuu vielä kerran yleisön eteen esittämään meille laulujaan. Kenties viimeisen kerran koskaan. Ole paikalla.

< takaisin ohjelmasivulle

Ilosaarirock