Jongleeraa, bailaa discossa, kokeile SUP-lautailua… Alueohjelma tarjoaa erilaisia festarielämyksiä

Vaikka moni suuntaakin Ilosaarirockiin ensisijaisesti bändejä katsomaan, on festivaaliohjelmassa tarjolla paljon muutakin mukavaa ja hauskaa tekemistä. Alueohjelmavastaava Paavo Raappana kertoo, mitä tämän vuoden alueohjelmassa on luvassa, ja mitä ei ainakaan kannata missata.

Raappanan mukaan alueohjelman tarkoituksena on osallistaa festivaaliyleisöä.

– Esimerkiksi Rocklöörien jongleerausta voi oppia itse, Improck-yhtye tekee esittämänsä laulut yhdessä yleisönsä kanssa tai Ilosaaren skeittikisoihin voi osallistua kuka tahansa. Ihmeellisintä alueohjelmassa on tänäkin vuonna se, että alueohjelmaa ei voi paeta. Se löytää sinut mistä tahansa.

Juustodiscossa on tunnelmaa. Kuva: Valentin Abramenkov

Juustodisco – luonnollinen osa Ilosaarirockia

Alueohjelmaa onkin tarjolla monenlaista, eikä kaikkeen ehdi välttämättä osallistua. Raappana suosittelee tsekkaamaan kuitenkin ainakin seuraavat alueohjelman tarjonnat:

– Jokaisen on lauantai-iltapäivänä heitettävä vaatteet hetkeksi pois ja oltava mukana naku-uinnin ennätysyrityksessä. Ruffle Armyn jättisaippuakuplat näyttävät auringonpaisteessa varmasti hyvältä ja karibialaiset kesätanssit on koettava Rentolavan anniskelun DJ-cornerissa.

Näiden lisäksi alueohjelmassa on tarjolla muun muassa katutanssia, festariapinointia, SUP-lautailua ja stand-upia.

Raappanan oma erityissuosikki alueohjelmista on perinteinen Juustodisco.

– Juustodiscossa on vuodesta toiseen aina sitä jotakin. Hassu idea on kasvanut klassikkoalueohjelmaksi, joka on yhtä luonnollinen osa Ilosaarirockia kuin kepsutti makaronilaatikossa. Kun Metelli-teltallinen ihmisiä huutaa Paula Koivuniemen Aikuisen naisen, tilanne naurattaa, mutta nostaa myös ihokarvat pystyyn.

Tanssimusaa entisille ja nykyisille nuorille

Raappana toimii alueohjelmavastaavuuden lisäksi myös Entisten Nuorten Discon DJ:nä. END:ssä pääsee nauttimaan kovimpia hittibiisejä vuosikymmenten varrelta.

– Entisten Nuorten Discossa soi jalkoja liikuttavaa jytämusaa menneiltä vuosikymmeniltä. Genrerajoja ei ole, joten levylaukussa on rokkia, punkkia, räpäytystä, teknoa, Outkastin Hey Ya sekä Rick Astleyn Never Gonna Give You Up. Kolmen tunnin hittipotpuri tanssittaa entisten lisäksi myös nykyisiä nuoria.

Yksi END:n discobiisi on Raappanalle ylitse muiden – ja hyvästä syystä.

– Tulin isäksi viime vuoden marraskuussa. Synnytyssalissa oli radio päällä ja poikani huutaessa ensimmäisen itkunsa, radiossa soi END-klassikko, a-han Take On Me. Loistava biisi, huikea tanssittava ja nyt myös omakohtaisella tavalla erityinen.

Raappana on mukana mahdollistamassa Ilosaarirockia jo kuudetta kesää.

– Omat näppini ovat aina olleet alueohjelman tuottamisessa, minkä lisäksi kirjoitan myös muutaman bändiesittelyn rokin käsiohjelmaan. Kaiken muun kivan lisäksi olen Joensuun Popmuusikoiden hallituksen puheenjohtaja, joten rokki on ajatuksissa lähes ympärivuotisesti. Kesän paras viikonloppu on asia, jossa hyvässä porukassa saa tehdä tapahtumaa, joka on tärkeä tuhansille ihmisille.

Teksti: Johanna Rytkönen
Kuva: Valentin Abramenkov


« Etusivulle

« »