Aurinkoisena perjantaina Tähtiteltan sai kunnian avata metallimusiikkijyrä Beast in Black, joka veti teltan täyteen iloista festivaalikansaa. Beast in Black julkaisi viime vuonna esikoisalbuminsa ”Berserker”, ja keikan settilista kattoikin kyseisen albumin sisällön varsin mukavasti. Yhtye avasi keikan nimikkokappaleellaan Beast in Black, jota seurasi heti perään Eternal Fire.
Settilistaan kuului toinen toistaan menevämpiä kappaleita, kuten Blood of a Lion, Go to Hell and Born Again. Kitarasoolojen värittämät kappaleet tekivät oikeutta laulaja Yannis Papadopoulosin uskomattoman kirkkaalle lauluäänelle. Energisen keikan keskivaiheilla yleisö sai hengähdystauon, kun yhtye soitti kauniin heavy metal -balladin Ghost in the Rain.
Beast in Blackin pirteä lavaesiintyminen ansaitsee ehdottomasti maininnan. Jokainen yhtyeen jäsen oli koko keikan ajan yhtä hymyä, ja erityisesti kitaristi Kasperi Heikkinen moikkaili jatkuvasti kuulijoita. Keikalta ei puuttunut myöskään huumoria: kun kappale Crazy, Mad, Insane pärähti soimaan, osa jäsenistä tuli lavalle Teenage Mutant Ninja Turtles -naamiot kasvoillaan.
Kokonaisuudessaan Beast in Blackin energiset kappaleet saivat festivaalikansan todella hyvin mukaan. Yleisö lauloi ja tanssi kappaleiden mukana keikan alusta asti, mikä kiinnitti myös Papadopoulosin huomion. Välispiikeissään laulaja kiitteli vuolaasti yleisöä, olihan kyseessä yhtyeen ensimmäinen keikka Joensuussa. Toiseksi viimeisenä biisinä kuultiin yhtyeen hittisingle Blind and Frozen, ja keikka päättyi vähintäänkin yhtä menevään End of the Worldiin. Keikan loputtua Beast in Black sai yleisöltä täysin ansaitut suuret suosionosoitukset. Tältä keikalta ei varmasti kukaan kuulija poistunut vakavalla ilmeellä.
Teksti: Katja Autio
Kuvat: Jon Norppa

