CMX & Joensuun Kaupunginorkesteri. Kuva: Tomi Palsa
Punakultainen auringonlasku päättää ensimmäisen festaripäivän. Festariväen ilmaan nostattamat hiekkapilvet ympäröivät Tähtitelttaa, jossa orkesteri tekee viimeisiä virityksiään. Suuri osa yleisöstä levittyy suosiolla nurmikolle pastellisävyisen taivaan alle.
Ensimmäisten sointujen matalat jyrähdykset, korkeat jouset ja kvintintäyteinen helinä ovat kuin suoraan fantasiapainajaisesta, ja verenpunainen valaistus korostaa kauhun elementtejä. Rytmit tärähtelevät rinnassa, kun A.W. Yrjänä laulaa, ettei Mikään vie sitä pois.
Perinteisempiä rockrytmejä tykittävän Elementan jälkeen Yrjänä tervehtii seurakuntaansa.
– Terve. Miellyttävää olla täällä. Ilosaaressa on aina hienoa olla! laulaja-basisti kuuluttaa ja muistuttaa parrassaan viisasta ylirabbia, joka tietää elämästä jotain sellaista, mikä ei kuulu tavalliselle kuolevaiselle.
Seuraava kappale Yöllisiä lainaa elementtejä musta-valkoisten elokuvien dramaattisista tanssikohtauksista, mutta vaihtuu luontevasti pontevaan heavy-poljentoon, kun Nainen Tanssii Tangoa. Kaupunginorkesteri tekee virheetöntä työtä, mutta ei varsinaisesti erotu bändin soitannasta vaan tuntuu itse asiassa kuuluvan asiaan. Erityisesti ikisuosikki Ruosteessa orkesteri loistaa.
– Tämän seuraavan olette saattaneet kuulla joskus, Yrjänä vihjaa, ja tuskinpa kovin moni katsoja yllättyy, kun muusikot päästävät ilmoille Kultanaamion. Hittibiisin jälkeen bändi jatkaa romanttis-lyyrisillä tunnelmilla Siivekäs-biisin muodossa.
Pimenevän illan kuluessa bändi esittää kappaleita monipuolisesti uransa varrelta, mutta erityistä suosiota nauttii ”Aura”-albumi 1990-luvun puolestavälistä. Sen jousisoitintaustoihin orkesteri sulautuu kuin kuuma veitsi voihin.
Tällaista yhteistyötä jäämme kaipaamaan lisää.
CMX & Joensuun Kaupunginorkesteri. Kuva: Tomi Palsa
Teksti: Niina Turunen
Kuvat: Tomi Palsa