Joanna, viidettä perättäistä kesää Ilosaarirockissa
Kolme kovinta bändiä tämän vuoden rokissa?
– Vaikea valita vain kolmea, mutta olkoon nyt Satyricon, CMX Joensuun kaupunginorkesterin kanssa ja Nightwish. Nämä eivät ole missään järjestyksessä.
Mikä on paras Ilosaarirock-muistosi?
– Olimme nykyisen puolisoni kanssa alkaneet tapailla hiukan ennen Ilosaarirockia 2014. Ajelin prätkällä sunnuntaiksi tuolloin paikalle omien festivaalitöiden jälkeen, ja oli jotenkin niin huikeaa päästä paikalle. Sinä vuonna Ilosaarirockin viimeinen esiintyjä oli Alice in Chains, ja mää olin niin onnellinen. Onnea onkin Ilosaari aina minulle ollut. Oikea hyvän mielen festivaali! Viime vuoden naku-uinnin mm-yritys oli myöskin hauska.
Mitä perinteitä Ilosaarirockissa käyntiisi kuuluu?
– Ilosaarirockissa kuuluu aina käydä Juustodiscossa ja Kerubin krapulamaanantaissa. Mikä on parasta Ilosaaressa bändien lisäksi?
– Ilosaarirockissa on parasta festivaalin ja koko kaupungin tunnelma. Ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen, eikä vastakkainasettelua alakulttuurien välissä ole minulle tullut vastaan.
Tiina, 13. kertaa Ilosaarirockissa
Kolme kovinta bändiä tämän vuoden rokissa?
– Nightwish, Apulanta ja CMX.
Mikä on paras Ilosaarirock-muistosi?
– Vaikea sanoa, mutta ehkä mieleenpainuvin keikka on ollut se, kun Passenger esiintyi päälavalla.

Passenger päälavalla vuonna 2016. Kuva: Markus Korpi-Hallila.
Mitä perinteitä Ilosaarirockissa käyntiisi kuuluu?
– Matkat taitetaan ystävän autolla ja pysähdykset mennen tullen Marjalan ABC:llä.
Mikä on parasta Ilosaaressa bändien lisäksi?
– Parasta on bändien lisäksi festarin ja leirintäalueen hyvä tunnelma ja ystävien kanssa vietetty aika. Aina on ollut hauskaa!
Jali, ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa
Et ole ennen käynyt Ilosaarirockissa. Mitä odotat näiltä festareilta?
– Rentoa menoa ja hyviä bändejä.
Kolme kovinta bändiä tämän vuoden rokissa?
– CMX, Nightwish ja Apulanta.
Mikä on parasta Ilosaaressa bändien lisäksi?
– Saa nähdä, toivottavasti leirintäalueen menot!

Kuva: Sampsa Geijer.
Teemu, kahdeksas Ilosaarirock
Kolme kovinta bändiä tämän vuoden rokissa?
– Ai siellä on jotain bändejäkin? Sanotaan, että Gogol Bordello, Stam1na ja Cheek.
Mikä on paras Ilosaarirock-muistosi?
– Elävimmät muistot liittyvät kovin kyseenalaisiin asioihin, kuten erääseen melkein putkareissuun… PMMP lauantain lopuksi 2009 oli varmaan se hetki, kun viimeistään tiesin olevani oikeassa paikassa. Ja terkkuja myös leirinnän tussitaiteilijalle vuodelta 2012.
Mitä perinteitä Ilosaarirockissa käyntiisi kuuluu?
– Lauantai- ja sunnuntaiaamuissa on rituaali: olut, aamupala, olut, reissu Vesikko-uimahalliin, Hartwallin vadelmalimonadi, olut. Siitä se päivä lähtee.
Mikä on parasta Ilosaaressa bändien lisäksi?
– Parasta on kaikki, mitä tapahtuu, voi tapahtua ja olisi voinut tapahtua. Aina vähän erilaista, mutta toisaalta tietää joidenkin samojen (tuttujen ja tuntemattomien) ihmisten olevan aina samoilla paikoilla leirinnässä ja asioiden olevan hyvin.
Miia, toista kertaa Ilosaarirockissa
Kolme kovinta bändiä tämän vuoden rokissa?
– Nightwish, Huora ja CMX & Joensuun kaupunginorkesteri.
Mikä on paras Ilosaarirock-muistosi?
– Biffy Clyron keikka 2010, veivät mun sydämen tuolla keikalla ja se on ollut yks mun lempibändejä siitä lähtien.
Mikä on parasta Ilosaaressa bändien lisäksi?
– Ihmiset ja yleinen festarimeininki.

Kuva: Sampsa Geijer.
Toni, kymmenes Ilosaarirock
Kolme kovinta bändiä tämän vuoden rokissa?
– Jack White, Jack White ja Jack White!
Mikä on paras Ilosaarirock-muistosi?
– Muistoja vuosien varrelle mahtuu, mutta kyllä ensimmäinen rokki nykyisen vaimon kanssa on ikimuistoisin.
Mitä perinteitä Ilosaarirockissa käyntiisi kuuluu?
– Pysyvin perinne on varmaan teltan pystyttäminen leirintään. Majoitutaan vähän vaihtelevalla porukalla Ravileirinnässä, sinne on päästävä joka vuosi.
Mikä on parasta Ilosaaressa bändien lisäksi?
– Leirintä, jossa tapahtuu jotain hauskaa ja yllättävää sekä hyväntuuliset kanssafestaroijat.
