Sunrise Avenue

Sunrise Avenue

Suomen suurin rockyhtye Sunrise Avenue saapuu ensimmäistä kertaa Ilosaarirockiin! Jättimäisiä stadioneita pitkin Eurooppaa täyttävä yhtye on harvinainen vieras Suomen suvessa ja Ilosaarirockin keikka onkin bändin kesän ainoa kotimainen festarishow.

Sunrise Avenuen alku on melkoinen sankaritarina. Samu Haber ja kumppanit sijoittivat omat ja ystäviensä säästöt äänittääkseen ensimmäiset biisinsä, onnistuivat hankkimaan niiden avulla kansainvälisen levytyssopimuksen ja möivät debyyttialbumillaan platinaa Suomessa ja Saksassa. Huikean alun jälkeen Sunrise Avenuen suosio on vain kasvanut. Haber on superjulkkis Saksassa, bändin biisit ovat soineet jättimäisissä urheilutapahtumissa sekä televisio-ohjelmissa ja bändin levynmyynti lasketaan miljoonissa.

Kaikkien menestyksen vuosien ajan Sunrise Avenuen ydin on pysynyt samana. Tärkeintä ovat tarttuvat ja vahvat sävellykset sekä valloittavan energiset keikat. Tätä herkkua saamme maistaa heinäkuussa Laulurinteellä. Jo oli aikakin!

>    > 

< Takaisin ohjelmasivulle

Perjantai 12.7.: AidaArchitects (UK)DJ Snake (FRA)EllipsEttaEva + ManuIBELuukas OjaPale Waves (UK)Pariisin KevätPää KiiSwallow the SunVesalaVestaViikate – Kuu kaakon yllä 10vVille Valo & AgentsWheelLauantai 13.7.: Alcest (FRA)Beast in BlackCheat Codes (USA)ChisuDermot Kennedy (IE)Elias GouldFGettomasaHenrik!Ida Paul & Kalle LindrothJ. KarjalainenJesse MarkinJori SjöroosJVGLost SocietyLxandraMONO (JPN)MouhousOlavi UusivirtaPasaRicky-Tick Big Band & Julkinen SanaRumaSamuli Putro – Suuret rukouksetSunrise AvenueSydän, sydänTurmion KätilötSunnuntai 14.7.: AdikiaAlmaAnna PuuGasellitHuoraJoni Ekman & KoiraJukka NousiainenKingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHBKynnetMaustetytötPauliina KokkonenPerturbator (FRA)Pyhimys & SaimaaRadio SupernovaRae Sremmurd (USA)RistoSANNIShame (UK)SOFAStam1naThe Chainsmokers

Pääyhteistyökumppanit

Koff     Lidl