Uutiset

Popsensaatio The Chainsmokers (USA) esiintyy sunnuntaina 14.7. Ilosaarirockissa!

8.5.2019

The Chainsmokers ja lukuisia muita

Popsensaatio The Chainsmokers (USA) esiintyy sunnuntaina 14.7. Ilosaarirockissa! Uusia kiinnityksiä ovat myös laulaja-lauluntekijä Dermot Kennedy (IE), Pyhimys & Saimaa, Chisu, Turmion Kätilöt ja monia muita. Lisää julkistuksia on luvassa pikapuoliin!

Kolmannen albuminsa tänä vuonna julkaiseva Grammy-voittaja The Chainsmokers on yksi kuluvan vuosikymmenen suosituimmista yhtyeistä. Kaksikon singlet ja albumit ovat nousseet listaykköseksi ympäri maailmaa ja duon biisejä on kuunneltu suoratoistopalveluista miljardeja kertoja.

The Chainsmokersin ohella Ilosaarirockiin saapuu kovassa nosteessa oleva irlantilainen laulaja-lauluntekijä Dermot Kennedy. Debyyttialbuminsa tänä vuonna julkaisseen huikeaäänisen laulajan single Power Over Me on valloittanut myös Suomen radiokanavat.

Ilosaarirockissa nähdään myös kesän odotetuin yhteiskokoonpano Pyhimys & Saimaa, Momentum-albumin kesällä julkaiseva Chisu, popsuosikki Ida Paul & Kalle Lindroth, räppärit Gettomasa ja IBE, metalliyhtyeet Turmion Kätilöt ja Wheel sekä vaihtoehtomusiikin eri puolia edustavat Risto, Maustetytöt, Elias Gould, SOFA, Joni Ekman & Koira, Sydän, sydän, Pasa ja Luukas Oja.

– Upeaa saada tämän hetken kuuminta tuoretta musaa Laulurinteelle. The Chainsmokers ja Dermot Kennedy edustavat tätä päivää ja huomista, juuri sitä festarille halutaan. Lisää julkistuksia on myös tulossa pikapuoliin, lupailee Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Panu Hattunen.

< Uutissivulle

Pääyhteistyökumppanit

Koff     Lidl