Apulanta

Apulanta

su 16.7. klo 22:30 | Päälava

Tiesitkö, että Suomen Heinolasta koko kansan rocklemppariksi ponnistanut Apulanta on Ilosaarirockissa eniten esiintynyt yhtye? Viime kesänä kolmekymppisiään Olympiastadionilla juhlistanut kokoonpano nähdään Ilosaarirockin festarilavalla tulevana kesänä jo peräti 15. kertaa – emmekä me tai festariyleisö saa varmasti vieläkään tarpeeksemme!

Tuorein albumi Sielun kaltainen tuote sekä legendaarisiksi suomirock-klassikoiksi määriteltävät biisit kuten Pahempi toistaan, Ravistettava ennen käyttöä ja Valot pimeyksien reunoilla soimaan (vain muutaman nimetäksemme), ja Apiksen keikkaa odottamaan. Ei ole olemassa festarikansaa, jolle yhtyeen tuotanto ja lavaenergia eivät maistuisi!

< Takaisin aikatauluihin

Tilaa uutiskirje