
Elektropop-yhtye Ruusut mullisti kotimaisen popmusiikin kentän jo vuonna 2018 julkaistun debyyttialbuminsa myötä. Tarttuvat popsävellykset yhdistettynä terävään elektroniseen sykkeeseen ja ajatuksia ravistelevaan lyriikkaan ovat pitäneet Miikka Koiviston, Samuli Kukkolan, Ringa Mannerin ja Alpo Nummelinin muodostaman nelikon pinnalla jo usean vuoden ajan, ja nyt yhtye on julkaisemassa kahden pitkäsoiton verran tuoretta musiikkia keväällä 2023.
Livenä Ruusut on sekoitus lähes tulkoon tanssiin pakottavia bilerytmejä sekä lähemmäs eksistentiaalista kriisiä ajavia, syvälle ihon alle tunkeutuvia lyyrisiä oivalluksia. Kohti tunteiden vuoristorataa, siis!