popkatulogo

Jaakko Teppo -kuplettikilpailu

Kuplettikisa tauolla

Jaakko Teppo -kuplettikilpailu pitää parhaillaan välivuotta ja palaa lauteille vuonna 2012. Popkatu-viikon Jaakko Teppo -ilta toki järjestetään, mutta kisailuhaluiset voivat valmistautua tulevaan koitokseen fiilistelemällä vuoden 2010 tunnelmia ja kuuntelemalla kisan voittajan JiiPee Jetsun talvella 2011 ilmestynyttä Pieniä savolaisia tarinoita -EP:tä.

Kisan historiaa

Kesällä 2008 Popkadulla miteltiin ensimmäistä kertaa Jaakko Teppo -henkisessä laulelmakilpailussa. Kisa sai suuren suosion - kisaajia oli kaikkiaan 53 - eikä kilpailun tasossakaan ollut valittamista. Puheet suomalaisen kupletin kuolemasta osoittautuivat ennenaikaisiksi.

Loppukisassa voittajaksi leivottiin savonlinnalainen näyttelijä-trubaduuri Matti Muhonen, jonka Ihanaa elämää -levyn julkistamista juhlistettiin Popkadun Jaakko Teppo -illassa viime kesänä. Kilpailun satoa kuultiin myös Kari Kurosen Kesävieraat-singlellä.

Toista kertaa järjestetyn kilpailun tuomaristossa istuvat vuonna 2010 Jaakko Tepon lisäksi 1. laulelmakilpailun voittaja Matti Muhonen, Popkatu-yhdistyksen puheenjohtaja Sanna Kurki-Suonio sekä joensuulaisen Pilfink Records -levy-yhtiön tuottaja Jarmo Kähkönen.

Voittajaksi selviytyi JiiPee Jetsu Rautalammilta. Jetsu on soittanut kitaraa jo kolmisenkymmentä vuotta ja kupletin parissa hän on viihtynyt kohta kymmenen vuotta.

Finaalin toiselle sijalle ylsi Rupatuuri Vieno Kaino Vehviläinen ja kolmannen sijan vei Kari Kuronen. Kuronen oli myös kaksi vuotta sitten järjestetyn Jaakko Teppo -kilpailun loppukilpailussa. Kaikkiaan tämän vuoden kuplettikilpailuun saapui 29 kilpailukappaletta eri puolilta Suomea.