Joensuussa järjestetään Popkatu-festivaalin yhteydessä 11–14.7.2011 ensimmäistä kertaa kansainvälinen sävellyskilpailu Joensuu Soundscape Composition Contest – Joensuun äänimaisemasävellyskilpailu. Kilpailussa etsitään uusia äänimaisemia sijoitettavaksi Joensuun kaupunkikuvaan. Kyseessä on ensimmäinen Suomessa järjestetty äänimaisemasävellyskilpailu.
Kilpailijoilta pyydetään 15 minuutin pituisia ääniteoksia esitettäväksi Joensuun kävelykeskustan yli sadasta yleisökaiuttimesta kävelykadulla sekä Sinisen virran alueella. Äänimaisemateokset voivat koostua sekä nauhoitetuista äänistä että "kuvitteellisista" äänistä. Keskeisenä tavoitteena on uusien ääniympäristöjen kaupunkiin, joka Popkatu-viikolla muutenkin on täynnä elämää. Ensimmäisen kilpailuvuoden teemana on "Muuntuvat paikallisuudet" (Transforming Localities). Teeman kautta kilpailijoita kannustetaan pohtimaan, kuinka äänen, taiteen ja digitaalisen kommunikaation avulla voidaan ylittää maantieteellisiä rajoja.
– Äänimaisemien ja digitaalisen teknologian kautta Joensuu, jota usein pidetään syrjäseutuna, voi olla välittömässä yhteydessä maailman jokaiseen paikallisseutuun sekä taidemaailman globaaleihin pyörteisiin, kilpailun koordinaattori Juhana Venäläinen hehkuttaa.
Kilpailun voittajista päättää nelihenkinen tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii brittiläinen äänitaiteilija ja -tutkija John Wynne (Golsmiths College, Lontoon yliopisto). Wynne on muun muassa tehnyt lukuisia palkittuja ääni-installaatiota ja radioteoksia, tutkinut Kalaharin autiomaan uhanalaisia kieliä sekä toiminut residenssitaiteilijana Lontoon suurimmassa elinsiirtokeskuksessa. Wynnen teos 300 kaiuttimelle, automaattipianolle ja pölynimurille voitti vuonna 2010 maininnan "British Composer Award for Sonic Art", ja se on myös ensimmäinen Lontoon Saatchi-galleriaan hyväksytty ääniteos.
Muut tuomariston jäsenet ovat äänisuunnittelija Juha Linna, professori Helmi Järviluoma-Mäkelä ja säveltäjä Petri Kuljuntausta. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun ääni-ilmaisun lehtorina toimiva Juha Linna tunnetaan yli 400 äänitetuotannosta sekä lukuisten elokuvien ja tv-sarjojen äänisuunnittelusta. Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professori Helmi Järviluoma-Mäkelä on tunnettu eurooppalaisten äänimaisemien muutoksen tutkija, joka toimii tällä hetkellä Äänimaisemat ja kulttuurinen kestävyys -tutkimushankkeen johtajana. Säveltäjä ja äänitaiteilija Petri Kuljuntausta on tehnyt taiteen ja tieteen rajoja ylittäviä projekteja ympäri maailmaa ja kirjoittanut muun muassa suomalaisen elektronisen musiikin historiikin On-Off (2002). Kuljuntaustalle myönnettiin taiteen valtionpalkinto vuonna 2005.
