Myyntipaikat

Tule kanssamme tekemään yhdessä kesän parasta viikonloppua!


Haemme ravintoloita, kahvila- ja herkkumyyjiä, aktiviteetteja sekä elämys-, tuote- ja palvelumyyjiä mukaan tekemään kanssamme Ilosaarirockia 2022.

Kaikki myyntipaikat ovat haettavissa tämän lomakkeen kautta. Lomakkeen täyttäminen ei vielä sido hakijaa mihinkään. Myyjien valinta tehdään hakemusten perusteella ja valituksi tulemisesta ilmoitetaan myyjille henkilökohtaisesti. Hakemuksia voidaan käsitellä ja hakijoihin ottaa yhteyttä koko haun ajan.

Ilosaarirock

Vuonna 1971 perustettu Ilosaarirock järjestetään 15. – 17.7.2022 Laulurinteen puistoalueella Joensuussa. Kolmipäiväisen festivaalin kokonaiskapasiteetti on 72 000 ihmistä. Festivaalilla on hyvin vakiintunut kävijäkunta.

Ilosaarirockin ydinarvoja ovat musiikin ja kulttuurin tukeminen, luonnonsuojelu sekä oman kotiseudun kehittäminen viihtyisämmäksi elinpaikaksi. Haluamme ohjata myös myyjiämme eettiseen ja ekologiseen ajatteluun tarjoamalla edullisemman hinnan ruokamyyjille, joilla on 100% kasvis- tai vegaanimenu.

Panostamme laatuun, emme määrään. Ilosaarirockissa on kesällä 2022 entistä rajoitetumpi määrä myyntipaikkoja.

Ruokamyyntipaikat

Haemme ruokamyyjiä, jotka tarjoavat asiakkaillemme korkealuokkaista ja tasalaatuista ruokaa ja ymmärtävät, kuinka suurtapahtumissa toimitaan. Pyrimme monipuoliseen tarjontaan. Siksi on tärkeää, että esittelet tuotevalikoimasi mahdollisimman tarkasti hakemuksessa. Valitsemme toimijat hakemusten perusteella.

Tarjoamme edullisemman hinnan ruokamyyjille, joilla on 100% kasvis- tai vegaanimenu.  Jokaisella ruokatoimijalla on oltava vähintään yksi monipuolinen ja laadukas kasvis- tai vegaanivaihtoehto. Lisäksi ruoka-aineallergioiden ja erikoisruokavalioiden huomioiminen vaikuttaa valintaan.

Ruokamyyntipaikat sisältävät:

  • Valmiiksi koottu 5x5m Ateena-teltta valmiiksi asennetulla kumimattolattialla
  • 3 × 25A sähkö
  • Somistevalot
  • Ravintolan nimikyltti teltan yläreunaan
  • Viisi kappaletta työntekijärannekeita
  • Jaettu kylmäsäilytystila
  • Vesipiste, jätehuolto, kierrätys ja sosiaalitilat yhteisellä huoltoalueella
  • Kaksi valmiiksi ohjelmoitua kassa- ja maksupäätettä sekä maksuliikenteen tukipalvelut. Myyjä sitoutuu käyttämään ainoastaan Ilosaarirockin kassoja.
  • Näkyvyys Ilosaarirockin verkkosivuilla, mobiilikäsiohjelmassa ja sosiaalisen median kanavissa
  • Mahdollisuus tilata erilaisia lisäpalveluita lisämaksusta.

Food truck -paikkoihin kuuluvat samat palvelut, rakenteita lukuun ottamatta.

Ilosaarirockissa on helppoa ja turvallista toimia. Ruokamyyntipisteen perushintaan kuuluvat turvallisesti pystytetyt teltat, sähköt ja valaistus. Kaikille myyjille on myyntialueittain tehty yhteiset huoltoalueet. Hinta sisältää myös myyjän etukäteen toimittamilla tiedoilla päivitetyt maksupäätteet, joita myyjät sitoutuvat käyttämään ainoana maksuvälineenä.

llosaarirockin panimokumppani on Hartwall. Myynnissä saa olla vain Ilosaarirockin kautta tilattavia Hartwallin tuotteita. Toimitamme juomatuotteet suoraan alueelle.

Me autamme markkinoimaan tuotteitanne festivaalin kanavissa. Jokaisesta myyjästä julkaistaan oma esittely verkkosivuilla (yli 2 miljoonaa katselua) sekä mobiilisovelluksessa (yli 12 000 käyttäjää). Lisäksi esittelykooste jaetaan Ilosaarirockin sosiaalisen median kanavissa (yli 65 000 seuraajaa) sekä uutiskirjeessä (yli 10 000 tilaajaa). Festivaalille valituilta myyjiltä pyydetään valokuva ja esittelyteksti lähempänä tapahtumaa.

Festivaalin alustavat aukioloajat ovat pe klo 14–02, la 12–02, su 13–01:30. Aukioloajat muuttuvat alueesta riippuen. Ruuanvalmistus loppuu puoli tuntia ennen alueen sulkemista. Alue on ikärajaton. Oikeudet aikataulumuutoksiin pidetään.

Design-myyntipaikat

Haemme design-myyjiä ja elämyspalveluita, jotka tarjoavat Ilosaarirockin asiakkaille löytöretkiä tekstiilien, korujen, asusteiden ja muiden ainutlaatuisten tuotteiden maailmaan sekä festivaalitunnelmaa kohottavia elämyksiä vaikkapa kaunistautumisen saralla. Ilosaarirockin uusi design-alue sijaitsee Soundi-lavan alueella.

Design-myyntipaikat sisältävät:

  • Katollinen 2 × 4,5m katoslohko betonilattialla
  • Myyntipöytä
  • Käyttösähkö
  • Somistevalot
  • Toimipisteen nimikyltti karsinarakenteen yläreunaan
  • Kaksi kappaletta työntekijärannekeita
  • Vesipiste, jätehuolto, kierrätys ja sosiaalitilat yhteisellä huoltoalueella ruokamyynnin kanssa
  • Yksi valmiiksi ohjelmoitu kassa- ja maksupääte sekä maksuliikenteen tukipalvelut. Myyjä sitoutuu käyttämään ainoastaan Ilosaarirockin kassoja.
  • Näkyvyys Ilosaarirockin verkkosivuilla, mobiilikäsiohjelmassa ja sosiaalisen median kanavissa
  • Mahdollisuus tilata erilaisia lisäpalveluita lisämaksusta.

Muut kahvila-, herkku-, elämys- ja tuotemyyntipaikat sovitaan tapauskohtaisesti.

Me autamme markkinoimaan tuotteitanne festivaalin kanavissa. Festivaalille valituilta myyjiltä pyydetään valokuva ja esittelyteksti lähempänä tapahtumaa.

Havainnekuva design-alueesta.
Havainnekuva design-alueesta.

Alueet & hinnat

Ilosaarirockin ruokamyyntialueet ovat pääväylän Ruokapiha / Food court (8–10 ruokamyyntipaikkaa), Tähtiteltan alue (1–2 ruokamyyntipaikka), rannan alue (2 ruokamyyntipaikkaa) sekä Soundi-lavan alue (1–2 ruokamyyntipaikkaa). Lisäksi festivaalialueelle myydään muutamia muita kahvila-, herkku-, elämys- ja tuotemyyntipaikkoja, jotka hinnoitellaan tapauskohtaisesti.

Ilosaarirockin täysin uuden design-alueen myyntipaikat sijaitsevat Soundi-lavan alueella (5–8 tuote- ja elämysmyyntipaikkaa).

Myyntipaikkakartta

Pääväylän ruokapiha / Food court

Kesällä 2022 Ilosaarirockin virallinen ruokamaailma ruokapiha sijaitsee pääkulkuväylän varrella. Koko festivaaliyleisö kulkee ruokapihan ohitse. Alueella on viihtyisiä istumaruokailupaikkoja.

5 × 5m teltta

  • Sekamenu 5900 € + alv
  • 100% kasvismenu 5600 € + alv
  • 100% vegaanimenu 5400 € + alv

Food truck

  • Sekamenu 5400 € + alv
  • 100% kasvismenu 5100 € + alv
  • 100% vegaanimenu 4900 € + alv

Tähtiteltan alue

Ilosaarirockin isoimman esiintymisteltan alueella, kauniilla ruohoniityllä on tilaa muutamalle hyvää ruokaa tarjoavalle ruokamyyntipisteelle. Myyntipaikat sijaitsevat kolmen suurimman lavan kulkuväylillä

5 × 5m teltta

  • Sekamenu 4900 € + alv
  • 100% kasvismenu 4600 € + alv
  • 100% vegaanimenu 4400 € + alv

Rannan alue

Kauniilla Linnunlahden rannalla sijaitsee Ilosaarirockin toinen suuri ulkolava Rentolava. Rannan alueelle sijoitetaan muutama tunnelmaan ja miljööseen sopiva ruoka-, kahvila- ja herkkumyyjä.

Rannan myyntipaikat sekä muut kahvila-, herkku-, elämys- ja tuotemyyntipaikat hinnoitellaan tapauskohtaisesti. Muistathan kertoa hakemuksessa tarkasti myyntipisteestäsi.

Soundi-lavan alue

Uudistuvalla Soundi-lavan alueella esitellään Suomen musiikkielämän nousevat kyvyt ja indiesuosikit. Alueen ohjelma jatkuu festivaalin sulkemiseen saakka. Alueen ruokamyyntipaikat varataan ensisijaisesti food truck-käyttöön.

Food truck

  • Sekamenu 3000 € + alv
  • 100% kasvismenu 2700 € + alv
  • 100% vegaanimenu 2500 € + alv

Design-alue (katoslohko)

  • 500 € + 20% kokonaismyynnistä

Ilosaarirockissa on myös mahdollisuus sopia prosenttipohjaisesta hinnoittelusta. Mikäli olet kiinnostunut tästä, mainitse asiasta hakemuslomakkeella, niin otamme sinuun yhteyttä.

Hakemus

Hae Ilosaarirockin myyjäksi tällä lomakkeella. Haku on auki kevään ajan ja ilmoitamme valituille hakijoille henkilökohtaisesti. Hakemuksia voidaan käsitellä ja hakijoihin ottaa yhteyttä jo ennen haun loppumista.