LEHDISTÖTIEDOTE 26.11.2004
ILOSAARIROCK JA KIHAUS YHTEISTYÖHÖN
Maakunnallista vuorovetoa
Joensuun Popmuusikot ry on päättänyt lähteä tukemaan yhteistyön kautta
talousvaikeuksissa olevaa Rääkkylän Kihausta. Kun Popmuusikot maksaa Kihauksen
veloista 40 000 euroa, esittää Rääkkylän kunnanhallitus valtuustolle, että kunta
antaa anteeksi loput tapahtumalle kiertyneestä velasta. Velan kokonaissumma on
noin 116 000 euroa. Käytännössä tämä yhteistyökuvio takaa sen, että ensi kesänä
15 vuotta täyttävä Kihaus pääsee jatkamaan toimintaansa taloudellisesti
puhtaalta pöydältä.
Joensuun Popmuusikoiden puheenjohtaja Markku Pyykkönen kertoo kuinka ajatus
Kihauksen tukemisesta sai alkunsa Ilosaarirockin omista vaikeista vaiheista:
- Olemme itsekin olleet hyvin samankaltaisessa taloudellisessa ahdingossa
aikanaan ja tiedämme hyvin kuinka velkaantuminen syö edellytyksiä toiminnalta ja
motivaatiolta. Talkootyöhön ja vapaaehtoisten intoon perustuvia tapahtumia on
pidemmällä aikavälillä lähes mahdotonta hoitaa liian tiukan talouden
puristuksessa. Uskomme, että tämän kädenojennuksen jälkeen Rääkkylästä ja
kansanmusiikkipiireistä laajemminkin löytyy taas aivan uutta intoa kehittää
Kihausta, kertoo Pyykkönen.
Rääkkylän kunnanjohtaja Markku Lappalainen on myös tyytyväinen asian saamaan
käänteeseen:
- Tukea tälle ratkaisulle varmasti löytyy laajasti, sillä Kihaus on kuitenkin
niin olennainen osa Rääkkylää. Tämä yhteistyökuvio takaa tapahtuman jatkumisen
ja kehittymisen. On hienoa, että olemme yhteistyössä löytäneet kaikille
mielekkään tavan ratkaista hankala taloustilanne, kuvaa kunnanjohtaja
Lappalainen tuntoja kunnan puolella.
Mukana neuvotteluissa oli myös Joensuun kaupungin entinen kulttuurijohtaja
Pirkko Kylänpää, Kihausta järjestävän Rääkkylän Kansanmusiikkiyhdistys ry:n
hallituksen puheenjohtaja:
- Olin aikoinaan mukana tekemässä ratkaisuja, jossa Ilosaarirockille annettiin
tukea taloudellisissa vaikeuksissa. Tässä tilanteessa voi olla silloisiin
ratkaisuihin enemmän kuin tyytyväinen. Kun pääsemme nyt Kihauksen kanssa
lähtemään puhtaalta pöydältä, on helppo uskoa tapahtuman tulevaisuuteen.
Kihauksen tulevasta ohjelmasta annetaan ennakkotietoa lähiaikoina, lupaa
Kylänpää. Ensi kesänä Kihaus juhlii 15 vuoden taivaltaan 7.-10.7.2005 teemalla
Juurihoitoa Rääkkylästä.
Neuvotteluja yhteistyösopimuksesta käytiin Pohjois-Karjalan liiton ja
maakuntajohtaja Pentti Hyttisen välittäminä:
- On hienoa nähdä, miten tällaisia hieman yllättäviäkin yhteiskuvioita syntyy
maakunnan sisällä. Tässä tarvittiin sekä Joensuun Popmuusikkojen kykyä maksaa
että Rääkkylän kunnan halua tulla vastaan velan loppusummassa
anteeksiantamisessa. Nimenomaan tällaisesta yhteistyöstä rakentuu eläväinen ja
menestyvä maakunta, toteaa maakuntajohtaja Pentti Hyttinen.
Joensuun Popmuusikoille päätös lähteä tukemaan näin merkittävällä summalla
Kihausta vaati pitkää ja huolellista perehtymistä asiaan:
- Tässä on ainakin meille hyvin suuret rahat kyseessä ja selvitimme
huolellisesti, että päätöksellä ei olisi vaikutusta muuhun yhdistystoimintaamme
tai Ilosaarirockiin. Tähän käytetty raha on vuosien mittaan kiertynyttä
ylijäämää, jota yleishyödyllisenä yhdistyksenä käytämme sääntöjemme mukaiseen
toimintaan eli paikallisen populäärikulttuurin tukemiseen. Ei tällä maakunnalla
ole varaa menettää enää yhtään kulttuuritapahtumaa. Eikä tässä ole kyse vain
siitä, että me annamme, vaan kuvio toimii varmasti toisinkin päin. Kummaltakin
löytyy osaamista, yhteyksiä ja opittavaa. Uskomme, että tästä lähtee pikkuhiljaa
käyntiin laajempikin yhteistyö, jossa maakunnan kulttuuritapahtumat etsivät
mielekkäitä yhteisiä toimintamuotoja, hahmottelee Pyykkönen.
Lisätietoja:
Joensuun Popmuusikot ry
Markku Pyykkönen
050 354 9068
markku.pyykkonen@ilosaarirock.fi
www.ilosaarirock.fi/popmuusikot
Rääkkylän Kansanmusiikkiyhdistys ry
Riitta Närhi
Toiminnanjohtaja
0400 570 562
riitta.narhi@kihaus.fi
www.kihaus.fi
Rääkkylän kunta
Kunnanjohtaja
Markku Lappalainen
0500 280084
markku.lappalainen@raakkyla.fi
Pohjois-Karjalan Liitto
Maakuntajohtaja
Pentti Hyttinen
040 546 5227
pentti.hyttinen@pohjois-karjala.fi
|