: Ilosaarirock 2005
 

  AMON TOBIN (CAN)

Brasilialaissyntyinen Amon Tobin on yksi elektronisen musiikin suurista nimistä. Muutettuaan Englantiin 90-luvun puolivälissä taiteilijanimellä Cujo työstetty debyyttialbumi Adventures In Foam herätti maineikkaan Ninja Tune -levy-yhtiön mielenkiinnon. Ninja Tunen kautta Amon Tobin on julkaissut neljä ylistäviä arvosteluja kerännyttä albumia. Vuonna 2002 julkaistulta Out From Out Where -levyltä irrotettu single Verbal kohosi pienimuotoiseksi hitiksi ja viihtyi myös YleX:n soittolistalla.

Nykyisin Kanadassa asuva Amon Tobin naittaa ennakkoluulottomasti jatsia ja rytmejä sekoittaen mukaan viittauksia populaarimusiikin sivupoluilta. Tobin on vienyt musiikkiaan drum 'n bassin ja ambientin kautta kauas tarkempien määrittelyjen ulottumattomiin. Vaikka musiikin yleisilme voi kuulostaa synkältä, saa kappaleiden arvaamattomuus ja silkka anarkistinen ote hymyn kasvoille ja tanssijalan heilumaan.

Amon Tobinin uusin aluevaltaus on tietokonepelimusiikki, jota tarjoilee keväällä ilmestynyt Splinter Cell Chaos Theory -pelin soundtrack. Syviä rytmejä, omaperäistä ääntä ja sekopäistä menoa on tältä mieheltä lupa odottaa myös Ilosaarirockin lavalla.

www.amontobin.com



Takaisin