Kohti Rokkia 07: PMMP, Neljä Ruusua ja Apulanta 14.4. Joensuu Areenalla

Kohti Rokkia 07 -tapahtuma kokoaa huhtikuussa yhteen kovan kotimaisen kolmikon suomirockin kärkinimiä, kun Joensuu Areenan lavalle nousevat Apulanta, Neljä Ruusua ja PMMP. Konsertti järjestetään lauantaina 14.4. ja se on ikärajaton. Areenasta löytyy rajattu anniskelualue.

Konsertin pääsyliput maksavat 25 euroa ja ne tulevat myyntiin maanantaina 12.2. Joensuussa Levy-Eskoilla sekä valtakunnallisesti Menolipussa ja Lippupalvelussa. HUOM! Pankkikortti ei Eskoilla käy pääsylipuissa maksuvälineenä.

Konsertin järjestää Joensuun Popmuusikot ry. Tälle sivulle kootaan ennen konserttia tietoa järjestelyistä ja aikatauluista. Konsertti alkaa klo 19. Tarkemmat soittoajat julkaistaan lipunmyynnin alkaessa. Lisätietoa konsertista saat myös täältä: info(ª)ilosaarirock.fi.

Apulannan uusi pitkäsoitto julkaistaan helmikuussa

Konsertin esiintyjät eivät liiemmin esittelyjä kaipaa. Kohti Rokkia 07 on Ilosaarirockin ennakkotapahtuma ja kaikki kolme esiintymässä olevaa yhtyettä ovat ennättäneet historiansa saatossa viihdyttää rokkiväkeä Laulurinteellä useampaankin otteeseen. Kulunut kesän 2006 keikka oli Apulannalle jo kymmenes esiintyminen Ilosaarirockissa. Neljä Ruusua tuskin jää pekkaa pahemmaksi. PMMP puolestaan on jo hyppyyttänyt rokkiväkeä niin päälavalla kuin jäähallin klubillakin.

Neljä Ruusua ja PMMP julkaisivat tuoreimmat pitkäsoittonsa vuoden 2006 lopulla. Neljälle Ruusulle Ensi-ilta oli järjestyksessään yhtyeen 14. pitkäsoitto ja kun ensimmäinen julkaistiin vuonna 1987, voidaan todellakin puhua yhdestä suomirockin suurista nimistä.

PMMP:n läpimurron takasi ahkeran keikkailun ohella vuonna 2005 julkaistu Kovemmat Kädet -albumi, jota on tähän päivään mennessä myyty jo yli 80 000 kappaletta. Viimeisin Leskiäidin tyttäret ylitti välittömästi julkaisunsa jälkeen platinamyynnin rajan ja löytyy edelleenkin Suomen viralliselta myyntilistalta.

Heinolan punk-piireistä ponnistanut Apulanta puolestaan esiintyi ensimmäisen kerran Ilosaarirockissa jo vuonna 1994. Yhtyeen uusi pitkäsoitto Eikä vielä ole edes ilta julkaistaan 7. helmikuuta, jonka jälkeen yhtye aloittaa kiertueensa kotimaassa.

 

< etusivulle


PMMP
PMMP

Neljä Ruusua
Neljä Ruusua

Apulanta
Apulanta