11.-13.7. 2002, Joensuu
Etusivu

Alanko katutähdeksi

Klubit

Ohjelma

Kuvia

Juttuja
(lisää juttuja on tulossa....)

OTRA ROMPPANEN: MUSIIKINTEKIJÄ

Lauantaina 13.7.2002 Pop -katu klubilla Joensuun Teatteriravintolassa luodattiin Otra Romppasen uraa musiikintekijänä. Sessio rakentui Otran ja Matti Asikaisen keskustelulle, levyltä soitetulle musiikille ja sen kommentoinnille. Illan aloitti Kostajien alkusoluna tunnetun Mulqvist Brothersin yhden biisin (Hotelli Kalifornia) pituinen setti. Edellisen kerran herrat, OE Makkonen (laulu), Otra (piano) ja Hannu Mikkola (saksofoni), olivat esiintyneet yhdessä joskus 80 -luvun alkupuolella.

  • Sinun soittaminen alko 70 -luvulla rauhan laulamisella. Sillonhan pelättiin tätä, että valot sammutetaan lopullisesti meidän maailmasta. Se kai osaltaan ajo sinutkin musiikin pariin?

- Näin on. Oli vittumaista nukahtaa, kun ei tienny herääkö aamulla vai onko maailma kadonnu. On aika perseestä, että joku saatanan idiootit voi pistää koko homman kiinni. Että hienoo, kun jollakin on valtaa räjäyttää maailma yhdellä napin painalluksella.

  • Mutta sehän sitten loi ihan uuttakin ja pani ihmiset tekemään taidetta. Eihän sitä pelkästään pelätty koko ajan kamalasti. Vai oliko se pelkkää taiteen tekemistä?

- Tuskinpa siinä vaiheessa mietittiin, mikä on taiteen tekemistä ja mikä yleensäkään on yhtään mitään. Mentiin vaan eteenpäin silkassa paniikinomaisessa tilassa. Ja kun löytyy tarpeeks ihmisiä, jotka tekee samaa hommaa, niin ei siinä mitään. Hetihän sitä löyty ystävät paikalle.

  • Sinne 70 -80 -luvun taiteeseen ajottuu sinun ensimmäiset bändit, oli Outoa Elämää, Hullua Oopperaa ja Outoa Lintua. Sen jälkeen noita bändejä ja projekteja on ollut hillitön määrä, usein vielä saman aikasesti. Onko tollasesta useessa bändissä yhtä aikaa hyörimisestä ollu minkäänlaista hyötyä?

- No, siinä meni vähän aikaa, ennen kun oppi sanomaan ei. Mutta mitäs muuta puuhaa sitä tekis kuin musiikkia. Saatana. Sehän on helvetin hienoo tehä musiikkia, treenata ja kokeilla. Totta kai. Ihan mielelläni teen. Ei mitään hätää.

  • Ne keskeneräset projektit ei oo mitään poltettuja siltoja?

- Voi joskus käyttää semmosia biisejä, jotka on tehny kakskymmentä vuotta sitten. Niitä samoja sointuja. Kyllä ne siellä jossain muistiossa on.

  • Miten sun biisintekoprosessi toimii? Miten sinä teet musiikkia?

- Mä yritän aina kuitenkin saada tekstin ja musiikin toimimaan keskenään niin, et ne antas sitä fiilistä, eikä laulettas mitään armeijan hevoshoito

-ohjeita tai muuta vastaavaa. Joskus tulee riffit ja koko biisi on valmiina soinnutukseltaan. Tekstit tulee sitten myöhemmin. Mutta yritän saada ne toimimaan keskenään. Se on tärkeetä. Hitto, vaikee kysymys. En tiedä. Ne tulee. Kyllähän biisejä voidaan tehdä radiokäyttöön ja ... viihteeksi, varsin helposti, mut et niissä ois jotain järkee, niin se vaatii vähän enemmän.

  • Mitä se järkevä sulle on?

- Jotakin erilaista ainakin ... miten sen nyt sanos ... no, kaavojen murskaamista, sitähän se on. Mun mielestä paljon järkevämpää ja luovempaa kuin se, että mennään vaan kaavojen mukaan. Niin kun yleensäkin elämässä. Jos tekee luovaa työtä, niin pitäähän sitä nyt jotain tehdäkin, perkele.

  • Sinä et hirveesti perusta noista lisälaitteista ja muista vermeistä?

- No en todellakaan mistään polkemisista. Mitä yksinkertasempaa, sitä parempaa. Riippuu tietysti miten efektejä käyttää, mutta mä uskon, että jos ei saa ilman efektejä mitään aikaseks niin ... Kyl se niin on, että se on se keppi kädessä tai sitten ei ole.

  • Keppiosastolla sinä oot ollu aika merkkiuskollinen?

- No, on Fender-miehiä ja Gibson -miehiä ja molemmista löytyy kyllä hyvät kitarat, mut Gibsoneita ei saa vireeseen. Fender on parempi. Se on vitun hyvä kitara.

  • Entäs vahvistimet?

- Se, mikä mulla oli hyvä vahvistin, se oli Peaveyn Renow. Se kesti mulla kakskymmentä vuotta. Se on aika hyvä aika. Nyt mä uskon jopa Marshaleihinkin, et niistä saa jotakin ulos. Meni pitkään ennen kun hyväksyin ne. Mut kai se on pakko, kun ei muita oo.

  • Eli sinä oot kalustopuolella peruskonservatiivi kuitenkin?

- Se on vähän kiinni mistä tykkää, mikä tuntuu hyvältä ja saundaa hyvältä. Ei se sen kummallisempaa oo. Piuha kiinni. Työtä, perkele. Kitara, piuha, vahvistin ja sitten rupeet vääntämään sitä solukkoa, missä lukee treblet ynnä muut. Ei se sen kummallisempaa oo.

  • Kaikki kaakkoon ja menoks?

- Aikonaan käytin tätä, mutta kun ne loppu kymppiin eikä yhteentoista. Hah hah.

  • Miten tärkeetä sulle on, että just se haluttu saundi lähtee sieltä toisesta päästä?

- On se kyllä tärkeetä. Se on sellasta sisäsyntyistä ironiaa, että sen saundin pitää olla semmonen pikkusen vittuileva ... jotenkin ... no, elävä, eikä niin valmis. Kyl sen pitää vähän vääntää. Järjetöntä soittaa selvillä saundeilla. Se on tylsää.

  • Oot sä päässy jollain levyllä sellaseen lopputulokseen, johon voit olla tyytyväinen?

- En oikeestaan. Prosessi on aina mielenkiintonen. On bändi, treenataan, mennään studioon ja sitten alkaa työ. Ensin soitetaan tietysti kaikki skarpisti sisään. Ja nykysin voidaan vielä vähän muokatakin sitä meininkiä eli editoida kaikki soimaan maailman parhaiten. Mut sen jälkeen alkaa se työ elikkä et, mikä tää on ja miltä tään pitäs kuulostaa. Alkaa pähkäily, tupakan poltto, järjetön miettiminen ja hien erittäminen. Se on kiinnostavaa. Mutta en mä oo ikinä tyytyväinen siihen mitä mä oon tehny. Ainahan niitä vois parantaa. Studiossa kulkee tämmönen klassinen lause, että “mikään ei saa jäädä vituttamaan”. Eli sillon, kun biisi äänitetään, niin se on siellä ja jos se ei toimi, niin tehdään jotain. Kukaan ei saa tulla enää kahdenkymmenen vuoden jälkeen kertomaan, että soitinpa aika perseestä sen soolon ynnä muuta ... se on vituttanu ... ja sen takia musta tuli alkoholisti ja narkomaani plaa plaa plaa ... koska soitin niin huonosti ja sä äänitit sen ja sä tuotit sen ja ... sun vika! Tuottajan homma on just tätä.

  • Mikä tossa duunissa on sun mielestä se mielenkiintoisin vaihe? Onkse biisien teko, levyttäminen, keikat vai yleinen kitaran kanssa mellastelu?

- Mielenkiintosin vaihe on se, kun ollaan kaikki saatu vihdoin ja viimein läjään ja siitä ruvetaan tekemään miksausta. Et näillä eväillä, tästä lähdetään. Editointi, kyllä, se on parasta duunia. Siitä mä tykkään. Kun saa koko kakun läjään ja sitten ruvetaan sitä survomaan tiettyyn formaattiin. Istua perseen kipeeksi studiossa ja juoda kahvia ja polttaa tupakkaa ja miettiä jotain uusia ideoita. Se on parasta.

  • Minkälaista on tuottaminen? Mitä sä teet siellä?

- No, ensin kuunnellaan bändi ja mikä on materiaali. Siinä pitää olla aika tarkka, miten biisit on tehty, miten ne etenee. Että säilyttää sen saundimaailman ja kaiken mitä siinä on mukana. Tää on tärkeetä. Sen jälkeen mennään studioon. Ja siinä vaiheessa rupee miettimään ensin, että joutuuko tässä olemaan lapsenvahtina ja kuka on bändissä häirikkö, jota jännittää niin pirusti, kun nyt äänitetään jotakin. Et kenet pitää lähettää niin kun kattomaan elokuvaa. Se on vähän samanlaista hommaa kun teatterissa on ohjaaja. Tai ainakin käytännön järjestelijä. Kun se viedään loppuun asti, se on aika hankala paikka. Koska sä oot bändin ja levy -yhtiön välissä, niin kun, saatana, patterin ja seinän välissä koko ajan. Sä oot vastuussa myöskin siitä, miltä se kuulostaa ulos päin ja myykö se ja kaikkee tällasta. Onneks ei oo tarvinnu ajatella tämmösiä asioita. Mut jos tuottaa enemmän, niin se on ... hankala ammatti. Että jos joku tuottaa, niin tarjotkaa sille kalja.

  • Mitä bändejä sä oot tuottanu?

- No, viimesin, joka oli aika vaivaton kaiken kaikkiaan, oli Turun Romantiikka. Siitähän mä tykkäsin kun hullu puurosta, että nyt vittu pääsee ... bändi, mikä sanoo asiat suoraan. Soitin jopa itte koskettimia sinne väliin, koska oli niin hyvä fiilis, että pakko. Sain jotenki purettuu vanhoja juttuja. Käytin bändiä hyväkseni.

  • Minkälainen trippi Mana Mana oli?

- Aikamoinen trippi. Kaikkihan alko siitä, kun Silmienvaihtajat hylkäsivät Jounin, koska Jouni oli niin sekasin. Tavallaan mä omin sitten Jounin. Et mennään ja tehdään se vitun single ja nyt tehdään musiikkia ja lähdetään liikkeelle. Ja tehtiin se. Ja hyvä niin. Jounihan oli aikamoinen persoona kaiken kaikkiaan. Vähän niin kun veli. Se mikä mulle eniten paukahti oli tietysti, kun Jouni kuoli. Et se meni tekemään ja onnistui kerrankin sitten siinä, mitä oli ajanut takaa.

  • Minkälaista bändiä oli jatkaa? Sait sä siitä minkäänlaista kitinää?

- Tottakai mä sain, aika paljonkin. Mua kuitenkin kiehto ajatus, että minkälaisia fiboja saa siitä, kun soittaa kuolleen miehen musiikkia. Ja aika hyviä värinöitä olen saanutkin. Ja siitä oon kiitollinen. Et ei ollu mikään turha matka. Jouniltahan jäi biisejä, joista me sitten tehtiin tää Elämä on murheen laakso -levy. Se oli just sitä, että me kaivettiin ne Jounin vanhat biisit. Mä koin niin, että nää on kyllä pakko tehdä. Jonkun se on tehtävä ja mä teen.

Psychoplasma: R.I.P.J.M.
Tässä on mun omasta mielestä mun kaunein soinnutus ja kaikki. Ja tää on Rest In Peace Jouni Mömmö. Mömmön Jounille mä annoin tän kauneimman biisini, mitä nyt oon tehny. Tää soitettiin ja äänitettiin aika yhdellä otolla kaikki. Siinä on soolo, joka menee yhdellä otolla koko biisin läpi. Siellä on omat virheensä, mutta mun mielestä oli niin kaunista jättää se virheineenkin. Oishan sitä voinu paikata, mut eipä ... Tässä lauletaan vaan se, että “muista mua sillon, kun sä oot vapaa”. Pitäs ajatella sitä, että jos ihminen on kuollu, sun ystävä on kuollu, niin sillon, kun sulla on hyvä fiilis, niin sillon sä varmaan myös haluut ajatella kuolleita ystäviäsikin. Niin, sillon se on paras aika ajatella.

Psychoplasma: Skitzo.
Tämä on Tommin teksti. Tommi kuoli leukemiaan ja kirjoitti viimeseen asti sairaalassa tekstejä ihan sen takia, kun soitti rock’n’roll bändissä ja ajatteli, että jonakin päivänä joku varmaan näistä tekee jotakin. Skitzon teksti on Tommin viimesimpiä, kun se jo ties et se kuolee. Oli aika ankara paukku tehdä biisi ihmisen viimesestä tekstistä ... mitä se haluis edelleen kertoa kenellekään mistään yhtään mitään. Ja sitten kääntää se englanniks. Siinä oli vähän ongelmia. Yli vuosi siinä meni ennen kun sen sai toimimaan. Mutta ... no, mä hoidin sen.

Psychoplasma: Monday.
Se on vanha blues-juttu, et kun viettää neekeri -lauantaita, niin sit tulee maanantai. Sit kun viettää neekeri -lauantaita oikeen kunnolla niin sit tulee todella paha olo. Tässä on visio siitä, kun on metroasemalla ja ... on tosi paha olla. Tottakai kiinosti heti “mayday it’s monday” sanaleikkinä. Tässä biisissä on just se, että jos joku on narkomaani, niin aika vitusti annetaan rahaa kyllä ihan muualle, mutta vaikka se prosentti olis niin pieni, jotka siitä selvii, mut silti ainakin saadaan ihmisiä takasin tänne ... peliin. Huumeistahan tämä kertoo ... ja krapulasta. Niinhän ne viikon järjestykset menee, että on perjantai, perjantai, perjantai, maanantai, maanantai, maanantai. Tai lauantai, lauantai, lauantai ja sitten taas maanantai, maanantai, maanantai. Ja sit on torstai, jollon hommataan rahaa, et voi viettää lauantai, lauantai, lauantai ja maanantai, maanantai, maanantai.

Kostajat: Raakaa maksaa.
Kostajien ideanahan on aina ollu provosoida. Bändi on tämmönen kosto teille kaikille, että haistakaa vittu. Tää Raakaa maksaa. OE (Makkonen) hommas tähän tekstin ja se sopi siihen hyvin. Sävelsin tään sellasena leikkinä koskettimilla. Ja sitten tässä on jotakin ihan unkarilaista meininkiä välillä ja se varmaan johtu siitä, kun aikoinaan tuli pämpättyä aika paljonkin unkarilaista viiniä ... Maguaria ... ja mikäs tää Härän Veri nyt olikaan. Sieltä päin se lähtee. Eli tää on leikkiä koskettimilla koko biisi. Sahausta biisin alussa oli vaikee äänittää ... et se tulee oikeessa tempossa.

Mothers Against Sex Association: Annabel Lee.
Edgar Allan Poella on sellanen runo ja siitä tämä nimi. Itseasiassahan tämä on rakkauslaulu ja kertoo rakkauden loppumisesta. Silleen ankara. Ystäväni Ville Mäntynen, joka kuoli kuukausi sitten, tykkäs tästä biisistä ja halus tehdä siitä oman version. Kiva kuulla, että joku on arvostanu mun musiikkia sen verran. Tää on aika psykedeelinen.

Psychoblasma: Global Blues.
Olipahan kerran Amerikassa yks mies, joka keksi aika hyvän kitarariffin. Pakkohan sitä oli lainata. Mutta se puhuu vain siitä Summertime Bluesistaan, kun sillä on niin hankalaa, kun se ei kestä kesälomaa tai sitä pitäs saada ja plaa plaa plaa. Lainasin sitä ihan törkeesti ja päivitin sitä Global Bluesiksi. Eli et miltäs näyttää tällä hetkellä. Et ei tää kyllä kovin hauskaa oo, kun pitää pään toimia ja elää tässä vitun maailmassa.