Kauko Röyhkä & Riku Mattila
80-luvun alku oli silkkaa rautaa. Televisiosta jännättiin Dallasia, olkapäille ilmestyivät toppaukset ja jalkoihin menokkaat. Tanssipaikoilla ujoimmatkin rohkaistuivat lähestymään vastakkaista sukupuolta, kun lavalla rokkasi Kauko Röyhkä yhdessä kitaristi Riku Mattilan vahvistaman Narttu-yhtyeen kera.
Vuonna -85 kaikki romahti. Bobby Ewing kuoli ja Mattila jätti Röyhkän. Televisiossa kaikki paljastui vain uneksi, mutta todellisuudessa Röyhkän ja Mattilan tiet eivät enää kohdanneet. Tahoillaan he kirjailivat ja musisoivat – tai musisoivat ja tuottivat. Kalenteri ehti kääntyä vuoteen -99. Röyhkän Rock'n Roll Klisee -levy kaipasi tuottajaa ja apuun saapui Mattila. Yhteistyön tuloksena vanha ystävyys sai uutta lämpöä.
Neljä vuotta myöhemmin Röyhkä viettää syntymäpäiväänsä, kun yhtäkkiä puhelin soi. Langan toisessa päässä jutteleva Mattila heittää ilmoille idean: mitäpä jos he perustaisivat akustisen duon? Yhdessä tuumitun biisinivaskan voimin kaksikko sukeltaa studioon ja äänitysten myötä duo kasvaa yhtyeeksi. Narullekin tarttuu sellaista taikuutta, etteivät voittajat voi muuta kuin hymyillä.
www.avenet.fi/www30016
myspace.com/royhkamattila