Morley

 

Morley

Oulu, tuo Pohjanlahden helmi, on musiikkipiireissä tullut tunnetuksi toinen toistaan armottomampaa metakkaa suoltavista orkestereistaan. Oulun musiikkiskene ei kuitenkaan ole aivan niin koneöljynmusta kuin moni luulee. Hienona esimerkkinä toisenlaisesta Oulu-saundista toimii mainio poprock-orkesteri Morley. Vuonna 2002 perustettu yhtye on ehtinyt julkaisemaan kaksi täyspitkää albumia ja parhaillaan työn alla on ensi vuoden alussa ilmestyvä kolmas pitkäsoitto.

Morleyssa loksahtavat monet tekijät kohdilleen niin että kolina käy. Bändillä on joukoittain hienoja popsävellyksiä, torvisektiolla tehostetusta orkesterista lähtee muhevan iso ääni ja yhtyeen nokkamies Pentti Amore omaa lauluäänensä lisäksi karheaa karismaa. Omaperäisyydestä ja -päisyydestä kertonee, että Morleyn musiikille on todella vaikea löytää vertailukohtia ainakaan tämän maan rajojen sisäpuolelta. Oikeudenmukaisemmassa maailmassa Morleytä kiidätettäisiin monen keskinkertaisuuden sijasta Suomen musiikkiviennin kärjessä ulkomaille.

Morley on iloista musiikkia iloiseen Ilosaaren iltapäivään. Toivomme keikalle auringonpaistetta, mutta meininkiä tuskin pilaa edes heinäkuinen raekuuro.


www.morley.fi
myspace.com/morleyband


< takaisin