Oceansize (UK)
Manchesterista kotoisin oleva Oceansize on taivaltanut omaperäistä musiikillista taivaltaan jo kymmenen vuotta. Samaan aikaan kun brittipop teki hidasta kuolemaa, kaikui Manchesterin kellareista ja vaihtoehtokapakoista aivan toisenlainen musiikki. Oceansize kypsytteli omaa näkemystään populaarimusiikin tulevaisuudesta pitkään, julkaisten Effloresce-debyyttialbuminsa vuonna 2003. Tässäpä yhtye, jonka tekemisistä välittyy asiaansa uskominen ja ennakkoluuloton asenne musiikin tekemiseen.
Oceansizen musiikki leijuu ilmavana, haastaa kuulijansa ja iskee raskaasti. Monimutkaisista ja tarttuvista kitarakudelmista siirrytään ajoittain lähes minimalistisiin äänimaisemiin. Musiikille annetaan tilaa kasvaa rauhassa ja junnata hypnoottisessa rytmissä. Kun yhtyeen riffivasara lyö, se lyö lujaa. Post-metal? Taiderock? Pitääkö näitä aina lokeroida?
Yhtyeen täydellisyyden tavoittelu näkyy verkkaisena levytystahtina, Oceansize on ehtinyt julkaisemaan vasta kolme albumia. Viime syksynä julkaistu Frames on massiivinen teos, tunnin mittainen järkäle ja palanen modernin rockin tulevaisuutta. Se, miten tämä monipuolinen musiikkiannos tarjoillaan elävänä, tarkastetaan Joensuun Laulurinteellä. Tämän kesän Ilosaarirockin keikka on yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Suomessa.
www.oceansize.co.uk
myspace.com/oceansizeuk