Stella

 

Stella

Stellan viime vuosi oli täynnä jalometallisia palkintoja. Alkuvuodesta joensuulaisyhtye pokkasi kultaa vuonna 2006 ilmestyneestä toisesta albumistaan Pelkääjän paikalla. Kesän lopussa kultalevy tuli puolestaan 2004 ilmestyneestä Kuuntelija -debyytistä. Kesällä Stellat käväisivät äänittämässä raidan Göstaa Leevi & The Leavings -tribuuttikokoelmalle Melkein vieraissa. Ja se levy möikin sitten platinaa.

Mitalikahvien ja pullien jälkeen yhden tytön ja neljän pojan bändiä ei Joensuun kaduilla paljoa nähtykään. Ahkerasti studiopäiväkirjaansa päivittävä yhtye paljasti syyksi pitkään ja hartaasti hiotun kolmoslevyn. Mistään Chinese Democracyn kaltaisesta Iisakin kirkosta ei sentään ole kyse, sillä uuden Stellan maailmanvalloituspäivämääräksi on jo varattu huhtikuun loppu, kuluvaa vuotta tietenkin.

Studiouurastuksen ollessa purkissa Stella loistaa jälleen myös livenä siellä sun täällä kevääseen heräävää Suomea. Kotikaupunkiinsa poppoo parkkeeraa toukokuussa kahdeksi illaksi ja ne keikaukset tietävätkin Stellan roudareille hieman totuttua enemmän puuhasteltavaa. Yhtye kun saa Carelia-saliin taustavoimikseen kokonaisen kaupunginorkesterin.

Paikkakunnalla pyörivien tähtiharrastajien juhla ei siihen pääty. Jo nyt on tiedossa, että Ilosaarirockin aikoihin Laulurinteellä nähdään ja koetaan tavallistakin häikäisevämpi Stella-ilmiö.


www.stellankoti.net
myspace.com/stellayhtye


< takaisin