The Heptones

 

The Heptones (JAM)

Ikivetreitä rokkilegendoja Stonesin ja Stoogesin tapaan kelpaa ihmetellä retrohuuman keskellä, mutta jamaikalaismusan parista näitä sisupusseja vasta löytyykin. Kingstonissa perustettu rocksteady-legenda The Heptones (eli Leroy Sibbles, Earl Morgan ja Barry Llewelyn) ryhtyi tekemään musiikkia alun alkaen jo vuonna 1965. Harvat selviävät tällaisesta taipaleesta niin puhtain paperein kuin The Heptones: isoja suvantovaiheita taikka taiteellisia aallonpohjia ei tähän tarinaan juurikaan mahdu.

Vuoden 1970 On Top -debyytistä lukien The Heptones on julkaissut päälle parikymmentä pitkäsoittoa. Innovatiivisena basistinakin tunnettu Leroy Sibbles on kynäillyt suuren osan yhtyeen musiikista, mutta The Heptonesin sielukkaaseen käsittelyyn on päässyt myös useampi angloamerikkalainen rock- ja rhythm´n´blues -hitti, reggaetäkyistä puhumattakaan. Sibbles poistui yhtyeestä pariin otteeseen soolouralle, mutta vuonna 1995 alkuperäinen kolmikko palasi kehiin Tappa Zukien tuottaman vahvan comeback-levyn kera.

The Heptones tarjoilee Ilosaaressa rocksteadyn perimmäisen olemuksen lyhyen oppimäärän, jonka saa sisäistää vaikka vaakatasossa köllötellen — toivon mukaan auringon syleilyssä.


< takaisin