Ypö-Viis

 

Ypö-Viis

90-luvun alussa isiltä kyseltiin mitä oli punk. Päivitetäänpä kysymys Ilosaarirokissa 2008 ja otetaan vastausvuoroon joukko Karhulan poikii eli itse Ypö-Viis. Aivan, ihan totta ja vielä asiaankuuluvasti alkuperäiskokoonpanossaan. Isin ikätoverit muistavat – ja saunailloissa mielellään muistelevatkin – Ypö-Viiden tarttuvia ralleja, kuten Kaupunki muistaa nuoria, Hyvästi masentava maanantai, Rakkauskirjeet, Keskiolut takaisin Alkoon, Kaunis poika, Mari Pogoaa ja Tänään kotona. Nuoremmille tätä ajatonta herkkua ovat versioineet mm. PMMP:n tytöt esittämällä livenä Ypöjen Mikkitelineestä on puolet minun -biisiä.

Aktiiviaikanaan 1977-1981 Ypö-Viis ehti tehdä nipun hienoja sinkkuja, yhden varsinaisen Halpaa lystiä -studiolevyn sekä Karhulan poikii, live -albumin. Ryhmän ensimmäinen single Energia on A ja O, jonka b-puolella Clash-cover Kotka palaa, julkaistiin tiettävästi Suomen ensimmäisenä omakustanteena. Tämän jälkeen pojat pystyttivät oman levymerkin Karva-levyt, julkaisten sillä toisen sinkkunsa Mari pogoaa/Mikkitelineestä on puolet minun sekä livealbumin. Sittemmin bändi myikin itsensä ilmaiseksi Poko Recordsille. Tapahtuneesta he itse kertovat biisissään Me myytiin itsemme.

Ellei se oma isi ole osannut kertoa mitä oli punk, niin nyt on mahdollisuus nähdä mitä se PUNK muun muassa oli: itse tekemistä, onnistumisen iloa ja vilpitöntä meininkiä. On se sitä vieläkin.


< takaisin