Perjantaiaamuna kaikki oli vielä hyvin. Kädessä pakastinkylmä Pirkka Lager ja läppärin näytöllä Game of Thrones. Ei töitä, ei huolia. Taas yksi päivä hukattavaksi. Mutta sitten soi puhelin. Vastasin, se oli virhe.
”Täällä Ilosaarirockin Iso Pomo. Mites hurisee, laiska vanhus?”
”Mitäs tässä, Ritari Ässä.”
”Me halutaan, että sä teet meille jutun Töminästä.”
”Miksi? Mie oon unohtanut punkista enemmän kuin työ ootte siitä koskaan tietäneet.”
”Me halutaan perspektiiviä. Kun nyt on 40-vuotisjuhlat ja kaikki.”
Mietin asiaa hetken.
”Ei.”
”Me tarvitaan sua, laiska vanhus.”
”Mutta mie en tarvi teitä.”
Jäätävä hiljaisuus.
”No, sitten meidän on kai annettava muutama valokuva Seiskalle.”
”Ei tunnu missään.”
”Ja poliisille.”
”Okei, mie teen teille jutun Töminästä.”
Kello on kuusi. Seison Sue-lavan teltassa. Paikalla on enemmän järjestysmiehiä kuin yleisöä. Katson Töminän ohjelmaa. Ensimmäinen esiintyjä on nimeltään Mastodontti. Nopea haku wikipediasta kertoo, että mastodontti on sukupuuttoon kuollut norsueläin. Erikoinen meininki. Mutta lavalle asteleekin nuori, itsevarma bändi. Paljon energiaa, soitto kulkee hyvin ja monipuolisesti. Yleisöä alkaa virrata paikalle. Hyväntuulinen, melodinen poljento. Tässä on tulevaisuuden lupaus, pitäkää silmällä.
Seuraavaksi lavalle asteli Ills. Tuhdit soundit. Läpeensä tatuoituja karpaaseja. Kitaristille ja basistille plussaa farkkuliiveistä. Hieman etelän meininkiä havaittavissa. Laulaja pomppii sulavasti ympäri lavaa ja huutaa keuhkonsa pihalle. Nyt alkaa vanhan miehen suonissakin veri virrata. Vahvaa menoa. Ills kiittää vielä hieman runsaslukuisempaa yleisöä ja tykittää viimeisen biisin ilmoille. Miellyttävää.
Yleislakko. Ensimmäinen irokeesi. Ensimmäinen villi pogoaja yleisössä. Ja ensimmäinen biisi omistettu Päivi Räsäselle. Punkkia, voisi jopa sanoa. Noin niin kuin varovaisesti. Osansa saavat myös Mauri Pekkarinen ja Jyrki Katainen, ja se on aivan oikein. Yleislakko todistaa että lehmänkello pysyy hyvin myös laulajan kädessä. Tiukka veto huipentui sing-a-long rallatukseen, jonka nerokkuus loistaa kuin jostain Afrikan kaivoksesta orjatyövoimalla kaivettu hiomaton timantti: ”Koti, uskonto ja isänmaa, ei vois vähempää kiinnostaa.” Laiska vanhus myhäilee tyytyväisenä olemattomaan partaansa.
Seuraava bändin tullessa lavalle homma karkaa välittömästi lapasesta. Oli jo aikakin. Ydinperhe paiskoo töminään uutta henkeä. Solisti syöksyy yleisön sekaan ja haukkuu Sue-teltan lavan aivan liian suureksi. Yhdyn mielipiteeseen. Tiukkaa ja nopeaa soitantoa, kauniit naiset kitaran ja basson varressa sekä paljon, paljon asiaa lyriikkapuolella. Ihan törkeän hyvä keikka. Niin kuin nimettömäksi nyt jääköön vanha punkkarin retku, eli Olli, antoi keikasta palautetta: ”Örr rör örr rör rör.” Mitäpä minä tuohon lisäisin.
Cigarette Crossfire polki tasaisen varmaa englanninkielestä punk rokkia. Tai jotain sinne päin. Pakko myöntää, jäi bändin seuraaminen vähemmälle kun tapasin vanhoja tuttuja. Ei ole meininki Joensuussa mihinkään muuttunut. Ja miksi olisi, kun ei siinä mitään vikaa ole. Olipas huono bändiarvio. Pahoittelen. Ottakaa itse selvää bändistä, kyllä te sen osaatte.
Tampereen vanhakaarti, nimeltään Käpykaarti, tuuttasi seuraavana. Yleisö otti bändin omakseen ja lavan etureuna täyttyi nopeasti tanssivista ihmisistä. Käpykaarti pisti menemään tosissaan myös lyriikka puolella ja välispiikeissä. Kantaa ottava bändi pitää punkin poliittisen liekin lepattamassa. Ei pelkästään musiikin takia. Satrun, solistin, saksofoni soolot antoi oman tunnelmallisen lisänsä toimiviin biiseihin. Kyllä ne osaa.
Lahtelainen End Begins vastasi sitten illan raskaimmasta annista. Pakko sanoa, että hämmästyin laulajan Muhammad Ali paitaa. Mutta mikäs siinä, mies heilui lavalla kuin hurrikaani. Ja myös yleisössä nähtiin muutama melkoinen tanssiesitys. Kuin joiltain Sick Of It All:n videolta, jota minäkin matkin joskus kun olin vielä nuori ja vetreä. Hardcore. F***ing hardcore. Setissä kuultiin myös 80 -luvun metallia Celtic Frost -coverin myötä.
Illan rehdeimmästä punk rock ryydityksestä vastasi Kouvolan kuumottavilta kaduilta tuleva Frankie The Damage. Teltan yleisö otti bändin välittömästi omakseen keskisormin ja haista v***u huudoin. Se näytti sopivan bändille varsin hyvin. Mikäs tuossa, kun lyriikatkin rypee elämän nurjalla puolella. Sellaista on valssi Kouvolassa ja töminässä.
Viimeisenä, ja tällä kertaa myös ehdottomasti parhaana, veti Kieltolaki. Tiukkaa, nopeaa, aggressiivista 82 –tyylistä hardcorea. Tässä kohtaa laiskan vanhuksen silmät alkoi kostua nostalgiasta. Tällaisen parissa minä vietin epätasapainoisen nuoruuteni. Tylyä menoa. Biisit rullaa ilman mitään ylimääräistä ja laulaja hyökkää päälle täysin ilman armoa. Toimii kuin alkoholistin maksa. Ei muuta.
Lopulta on kai pakko myöntää, että oli hienoa että minut pakotettiin töminään. Kiitos ilosaaren Iso Pomo. Lähtekääpä tekin ulos joskus sieltä näyttöjenne äärestä. Se saattaa kannattaa, ei koskaan tiedä.
Ai niin, mikki kiertoon ja tuulivoimaa.
Rakkaudella: Laiska vanhus verkkotoimituksesta
Teksti: Ville Räisänen
Kuvat: Markus Korpi-Hallila, Mika Martikainen ja Ville Räisänen
Jos kuvaajilta löytyy kuvia Part Time Killerin keikalta, niitä saa laittaa meille [email protected]. Kiitos huikeesta Töminästä!