Rentolavalle sunnuntain ensimmäistä esiintyjää katsomaan raahautuminen vaatii suuria ponnistuksia niin festarikansalta kuin verkkotoimituksen edustajaltakin. Muutaman minuutin myöhästyminen keikan alusta alkaa harmittaa heti kun päälavan kohdilla tunnistan sävelet Yonan esikoisalbumin nimikkobiisistä Pilvet liikkuu, minä en. Puolijuoksulla rannalle ja edessäni aukeaa lava jossa aamuvirkuille laulaa koko rokin suloisin olento.
Lavalla keimaileva heleä-ääninen Yona mintunvihreässä mekossaan on täydellinen. Hurmaava. Ihana. Suloinen. Herkkä. Keksisin tähän vielä 50 adjektiivia lisää jos joku pyytäisi. Tekee mieli juosta lavalle ja halata tuota ihmeellistä naista! Helmat hulmuten laulajatar kietoo yleisön (joka aamulla koostuu pääasiassa piknikkaajista ja mielettömän kauniin musiikin ystävistä) pikkusormensa ympärille, lepertelee ja yllyttää kansaa laulamaan kanssaan. Akustisen biisin ajaksi eteen kutsutaan myös mandolinisti/kitaristi (toimittaja ei ole kykenevä erottamaan kielisoittimia toisistaan millään tasolla) Lefa. Ja Yonan taustajoukko lavalla vain kasvaa.
Yonan kanssa esiintyvä orkesteri Liikkuvat pilvet koostuu noin kymmenestä muusikoista joiden instrumentit näyttävät melko klassisilta maallikon silmään. Vähintäänkin klassisen kauniilta. Kauniiksi voi kutsua myös sitä upeaa musiikillista antia jota orkesteri tarjosi, välillä tuntui kuin olisi suurenkin sinfoniaorkesterin konsertissa. Yona kannusti jousikvartettiaan pyytämällä heitä soittamaan “sellaisella tunteella että sieraimet oikein värisee”. Söpöä!
Keikan aikana artistin musiikkityyli tuntuu vaihtuvan jatkuvasti. Alussa kuullaan herkkää liverrystä, välissä se taipuu jazzmaiseen improvisoitiin ja keikka loppuu reggaemeiningeissä. Jazz-osion aikana jousikvartetin Heidi ja Aini siirtyvät solistin rinnalle ja vetävät mielettömän scat-laulukimaran. Diipadaapailua kerrankseen, mutta en ole kertaakaan nauttinut jazzista niin paljon kuin tässä tilanteessa. Reggaelopetuksessa Yonan seuraksi lavalle nousee Puppa J ja kuin sisarena ja veljenä he halailevat koko yhteisbiisin ajan. Yhtyeen musiikki kuulostaa kaukaisesti tutulta vaikkei sitä olisikaan ikinä kuullut, laulut tuovat mieleen ehkä jotain lapsuudesta.
Yleisö ui ja tanssii, aurinko paistaa ja hyvä ruoka tuoksuu. Tunnelma kesäaamuksi naamioituneena sunnuntai-iltapäivänä on täydellisen raukea. “Minulla on teille tiedotus!”, sanoo Yona kesken keikan. “Minä olen rakastunut! Ja toivon että tekin täällä olette!” Niin olemmekin. Ainakin sinuun, Yona.
Teksti: Veera Konsti
Kuva: Jarno Parkkinen
Hei,
eikö soittajien nimiä voitaisi tarkistaa ennen kuin julkaisette? Jousikvartetista solistin rinnalle kun siirtyivät HEINI ja AILI. Jeejee ja kiitos rokista!
-E
Kirjoittajan oma moka, kuulin suhteellisen väärin lavan sivussa tarkkaillessani, pahoitteluni! Toivottavasti rokkitoimitus lueskelee näitä ja korjaa kun itse taidan olla jo ulkona näistä hommista!
terv. jutun kirjoittaja