Vuosi 1979 oli Popmuusikoiden historian tapahtumarikkain, yhdistys järjesti Ilosaarirockin lisäksi huiman määrän erilaisia tapahtumia ja konsertteja. Rock alkoi hamuta paikkaansa Joensuussa, ja Popmuusikoiden tapahtumissa saattoi jo nähdä paikallisten yhtyeiden ohella tunnetumpiakin yhtyeitä. Vuosi käynnistyi komeasti aikansa tähtikokoonpanon Pen Leen esiintymisellä. Yhtyeen keulilla keekoili nahkahousuissaan nuori Dave Lindholm, jonka kanssa sooloissa kamppaili itse Albert Järvinen. Rumpuja hakkasi ammattimuusikko Alf Forsman, joka sittemmin tahditti tiensä suomalaisen rockin historiaan Sielun Veljien rumpupatteriston takaa. Pen Leen keikka noteerattiin laajasti lehdissä toimittajienkin myöntyessä kiittelemään muusikoiden taitotasoa. Lisää hunajaa popjanoisille joensuulaisille tarjosi vain kolmen kuukauden odotuksen jälkeen esiintynyt Kojo Band, jonka mukana kiersi Jim Pembroke. Kojon kitaristina toiminut Jukka Orma muistelee millaista oli matkata Helsingin ulkopuolelle soittamaan rockia 70-luvun lopulla.
– Kojon kanssa esiinnyttiin muistaakseni ravintola Kimmelissä. Tuohon aikaan oli harvinaista herkkua päästä soittamaan rockia ravintolaan. Rockmusiikki oli kuitenkin vielä enemmän sellainen pienen kummajaisporukan harrastus ja ravintoloissa soittivat tanssibändit. Helsingissäkin rockia soitettiin vain muutamalla klubilla, Vanhalla, Hämiksellä ja silloin tällöin Bottalla. Maakunnissa rockkeikat oli pitkälti elävän musiikin yhdistysten ja vastaavien harteilla. Usein niitä järjestettiin suojeluskuntataloilla ja vastaavilla, joissa huviveron takia yleisön piti istua penkeillä ja tarjolla oli vain kahvia. Ravintolakeikat olivat ikään kuin kirsikka kakun päällä, vaikkei meno sielläkään kovin villiä ollut. Juoman kanssa ei saanut vaihtaa pöytää ilman tarjoilijaa tai lensi pihalle, eikä tanssilattialla tullut kyseeseenkään juominen tai polttaminen. Monesti bändi oli huomattavasti enemmän sekaisin kuin yleisö.
– 70-luvun lopulla rockia ammatikseen soittava muusikko oli yleisesti aika halveksittu tapaus. Itse tietysti arvostimme omaa touhuamme turhankin korkealle ja meno oli välillä aika arroganttia. Esimerkiksi tuo Kojon bändi, joka vieraili Joensuussa, koostui Helsingin treeniskämppien jamiporukoista. Meille oli tuttua järjestää keikoilla pitkiä bluesjameja, joihin välillä yleisökin osallistui. Tärkeää oli rockmusiikin luoma yhteisöllisyys, keikoille tuli samanhenkistä porukkaa, sellaisia hippejä ja ihmisiä joita katsottiin muualla vähän kieroon. Joensuun Popmuusikoiden kaltaiset elävän musiikin yhdistykset olivat pitkälti muusikoiden omia kerhoja ja sitä myöten niiden järjestämillä keikoillakin oli sellaista omanlaistaan porukkaa paikalla.
Lue Orman tarina loppuun 11.7. ilmestyvästä Ilosaarirock – 40 vuotta tarinoita – kirjasta.
