Tauko tekee hyvää, väitetään. Joskus se kuitenkin tekee jo valmiiksi hyvästä vielä jotain paljon parempaa.
Tämän väitteen todisti todeksi Stella, joka kapusi sunnuntai-iltana Ilosaarirockin päälavalle parin vuoden keikkatauon, neljännen valmistuneen albumin ja yhden jäsenen sukunimen muuttumisen jälkeen. Punavalkoraitaiseen tunikaan ja olkihattuun sonnustautunut vokalisti Marja Tahvanainen bändeineen hurmasi lavalla villiten festariyleisön siten, että tauolla syntyneen kaipauksen huomasi olleen molemminpuoleista.
Ikään kuin yleisön reaktioita tunnustellen bändi aloitti keikkansa kuitenkin varsin rauhallisesti muutamalla kappaleella toukokuussa julkaistulta albumiltaan Jokin on muuttumassa. Kesän taitekohtaan osuva Ilosaarirock sai päälavaltaan kuulla muun muassa kappaleet Tästä syksy vasta alkaa ja Vaaran päällä, joista jälkimmäiseen ilta-auringosta nauttiva festarikansa yhtyi jo lyriikoita tapaillen. Vanhempana tuotantona tässä vaiheessa kuultiin myös toiseksi uusimmalta albumilta löytyvä herkkä jäähyväistarina Hipaisun päässä.
Hivenen varovaisen alkututustumisen jälkeen kosketisoittaja-kitaristi Janne Sivonen uskalsi jo jututtaa paikalle kertynyttä tuhatpäistä yleisöä.
“Miten teidän festarit on menny?” kuului kysymys lavan oikealta laidalta. “Eikös tätä viikonloppua odoteta kesässä kaikkein eniten?”
Tämän jälkeen yhtyeen suosiota tai paikkaa festarikansan keskuudessa ei enää tarvinnut kyseenalaistaa. Yleisön riemukas vastauskiljunta muuttui pian pontevaksi yhteislauluksi, kun bändi fiilisteli Joensuuhun ja osittain myös Ilosaarirockiin sijoittuvalla Suden silmät -kappaleella. Tämän jälkeen festarikuoron äänijänteitä tai taputuslihaksia ei säästelty; Aamun kuiskaus ja Lumottu kaikuivat tyynessä kesäillassa kantautuen kauas, ja kaivattu Piste -kappale innoitti bändin suorastaan leikkimään vuorolaulaen hullaantuneen yleisön kanssa. Uutuussinkku ja Roskisprinssi -elokuvan tunnuskappale Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin oli myös festarikansan hallussa, eikä toiseen Ilosaarirock-iltaan kuuluvasta väsymyksestä tuntunut olevan tietoakaan. Toiseksi viimeisenä kappaleena joensuulaisbändi rauhoitti yleisöä Korkokenkien kopinalla.
Viimeisenä akustisena kuultu Häävalssi ei täysin vaimentanut uskollista festarikuoroa, mutta sai sen jäseniä ottamaan toisiaan kädestä, painautumaan syliin ja hakeutumaan kainaloon. Tämä haaveenomaisen herkkä päätöskappale sai jopa lavan sivuilla odottaneet roudarit ja hevimuusikot nojaamaan uneliaasti poskilla käsiinsä ja hiljentymään Tahvanaisen upean tulkinnan äärelle. Kappaleen sanojen pystyi tulkitsemaan myös bändin kiitokseksi uskollisen yleisön parin vuoden odotukselle – meillä on edelleen aikaa.
Teksti: Sari Asikainen
Kuvat: Aino Pohjavirta ja Jarno Parkkinen
Tässä muuten festarien käsittämättömin lava-asu. Marimekon yöpaita ja joku lätsä. Melko järkkyä.