Juhlajuttu 10/40: Ravintolamuusikko Ronkaisesta muoviruusuihin

Kesällä 1976 Joensuun Popmuusikot järjesti peräti kaksi Ilosaarirock-nimellä kulkenutta ulkoilmakonserttia Ilosaaressa. Molemmissa konserteissa esiintyi joensuulainen kokoonpano nimeltään Sight. 1.6.1976 Sanomalehti Karjalainen arvioi Sightin esiintymistä:

The Sight jyräsi rokkinsa vauhdilla. Pojat itsekin innostuivat välillä niin, että basisti loikki alas lavalta. Tosin kitaran vahvistimeen yhdistävä johto asetti rajoituksia loikkien pituudelle. Yhtye oli säveltänyt muutamia esittämistään lauluista. Tarina ravintolamuusikko Ronkaisesta oli omaperäinen ja toi esille alan ammattilaisen työn “ihanuudet”.

Jutussa huomioitu innostunut basisti oli tuolloin 15-vuotias joensuulaismuusikko Ismo Alanko. Alanko oli soittanut ensimmäiset keikkansa rockbändin kanssa jo edellisenä vuonna Tipulan discossa, jossa nuoret miehet esittivät Hurriganesia ja Chuck Berryä noin kuudelle sadalle kuulijalle. Myös Sight soitti covereita, mutta pääosassa keikoilla olivat omat biisit, joiden teksteistä Ismo vastasi. Aikalaisyhtye Asseri Alavireen kitaristi Timo Hokkanen muistelee Sightin erottuneen muista nuorista bändeistä kovan treenaamisen ja kunnianhimoisen asenteensa ansiosta. Vaikka teksteissä kukki huumori, oli bändi tosissaan musiikkinsa kanssa. Tämä huomattiin myös lehdistössä. Keväällä 1977 vasta 16-vuotiaasta Ismo Alangosta tehtiin laaja henkilökuva sanomalehteen, ja seuraavana vuonna hänen yhtyeensä mainittiin jo Soundin Itä-Suomea esittelevässä jutussa.

Sightin musiikkityyli oli aluksi vankkaa progea moniosaisine ja varttitunnin mittaisine kappaleineen. Tiukkaan kuntoon itsensä treenanneen bändin nimi komeili useissa 70-luvun loppupuolen Popmuusikoiden tapahtumien ja jamien julisteissa. Vaativiin lauluihin vaikuttivat Ismon musiikkiopinnot; hän oli opiskellut Joensuun ensimmäisellä musiikkiluokalla ja myöhemmin suorittanut konservatoriossa sellon ja teorian ison ykkösen, joka vaati jo melkoista osaamista ja harjoittelua. Vielä 16-vuotiaana Ismo harkitsi tosissaan ammattisellistin uraa, mutta rock vei mukanaan.

Lue juttu loppuun Rokkiviikolla ilmestyvästä ”Ilosaarirock – 40 vuotta tarinoita” –kirjasta.


Aihe: Juhlajutut.