Ilosaarirock panostaa tänä vuonna voimakkaasti kierrätykseen ja mankelin alle ovat päätyneet myös festivaalin toimiston nurkista löytyneet tarpeettomat tavarat. Halusimme tehdä arkistojen aarteista, kuten vanhoista rannekenauhoista ja cd-levyistä jotain kaunista ja pysyvää. Haasteeseen tarttui teollisen muotoilun opiskelija Riina Hynynen, joka suunnitteli Ilosaarirockille kolmen tuotteen malliston ylijääneistä festivaalitarpeista. Lopputuloksesta tulikin sitten vallan upea! Hynysen suunnittelemat Rokkituotteet ovat myynnissä Ilosaarirockissa. Tuotteet on valmistettu yksilöllisesti käsityönä ja niitä on tarjolla rajoitettu määrä. Käykäähän noutamassa omanne vikkelästi kun festivaaliportit aukaistaan, sillä nämä herkut tullaan repimään käsistä. Antaapa Riinan itse esitellä työnsä tulokset:
Opiskelen neljättä vuotta teollista muotoilua Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa. Olen käynyt Ilosaarirockissa jo monien vuosien ajan ja festivaaliviikonloppu on minulle jokavuotinen perinne. Viimeisenä opiskeluvuotenani oli aika miettiä aihetta opinnäytetyölle ja päätin ensimmäisenä kysyä, olisiko Popmuusikoilla jotain alaani sopivaa projektia.
Sain tehtäväkseni suunnitella Ilosaarirockiin myyntituotteita, jotka valmistetaan kierrätysmateriaaleista. Materiaaleiksi sain vanhoja Ilosaarirock-rannekkeita, t-paitoja, cd-levyjä ja pullonkorkkeja. Suunnittelutyön lähtökohtana olivat ylijäämätavarat, joiden pohjalta aloin suunnitella pientuotteita. Erilaisten ehdotusten jälkeen myyntiin valittiin kolme tuotetta.

Rokkipussukka on rannekkeista valmistettu pussi, jossa voi kätevästi kuljetella elintärkeitä festivaalitavaroita kuten korvatulppia ja nimmarikyniä.

Albumi – rannerengas on cd-levyistä leikattu rannekoru, joka kädessä kelpaa Rentolavalla kämmeniä heilutella. Parhaassa tapauksessa korusta voi vaikka tarkistaa, kuinka pitkä se Toton viitosalbumin kahdeksas kappale olikaan.

Korkkikoru on nimensä mukaisesti pullonkorkeista tehty kaulakoru. Legendaarisesta Kerubista kerätyt korkit on taitettu turvallisiksi ja maalattu Ilosaarirockin mukaisin koristein.
Tuotteiden suunnittelu oli mielenkiintoista ja haasteellista, ja projektin edetessä tuotteet saivat lopullisen ilmeensä. Korkkikoruissa olevat korkit ovat kierrätettyjä pullokorkkeja, jotka on saatu ravintola Kerubista. Albumi – rannerenkaissa käytetyt cd-levyt ovat kuluneita ja käytöstä poistettuja levyjä. Rokkipussukoiden materiaaleina taasen ovat vanhat Ilosaarirock-rannekkeet ja t-paidat.
Jokaista tuotetta valmistetaan käsityönä 200 kappaletta ja ne tulevat myyntiin Ilosaarirockin festivaalialueella.
Riina Hynynen




