Vuosi vuodelta komistuva rekkalava sai lauantaisen tulikasteensa, kun Oulusta saapunut indiepumppu Satellite Stories kipusi lauteille. Lukuisten musablogien kehuma ja Jersey Shore- sarjassakin(!) soinut energinen ja vivahteikas yhtye sai väkisinkin tanssitossut liikehtimään. Nykyaikaan jopa uskaliaankin positiiviset laulut sopivat rekkalavan kodikkaaseen tunnelmaan hienosti. Bändin itsensä mielestä oululaisten artistien on turha mennä mihinkään soittamaan huonoja keikkoja, kun matka on joka paikkaan niin pitkä.
No, ei huolta, huonoa keikkaa ei nähty tälläkään kertaa. Satellite Storiesin nelikosta ei saa ah, niin perinteisiä lyhtypylväsmuusikkoja tekemälläkään, vaan lavalla on liikettä ja hauskuutta riittämiin. Laulajan välispiikit varmistivat sen, että jokainen katsoja voi jatkaa viikonloppuaan rennoissa fiiliksissä. Katsomossa olisi ollut vielä muutamille tilaa. Ihmiset, keikoilla käyminen kannattaa aina!
Teksti: Veli-Matti Varis
Kuva: Liisa Salonen





