20 vuotta kakofoniaa

Kun Ilosaarirockin nuoren aikuisen ikään ehtinyt Töminä starttasi ensimmäistä kertaa vuonna ’93, olin itse vielä kokoluokkaa vaahtosammutin. Kahden vuosikymmenen varrelle Töminään on mahtunut kaikenlaista kolinaa, huutoa ja mäiskettä. Punkin keinoin Töminä on ollut puhkomassa pahoinvointiyhteiskunnan mätäpaiseita, eikä asia ole oikeastaan muuttunut siitä miksikään. Veikkaan myös, että laululavan reunoille syntynyt punkkikukkuloiden varjofestivaali on pitkälti juurikin Töminän ansiota. Mutta kuinka asia on armon vuonna 2013, kun Töminä täyttää kunniakkaat 20 vuotta? Kuten mainittua, ovat ne tärkeimmät palaset edelleen paikallaan. Ilosaaren monipuolinen aloitus tarjoaa kaikille kaikkea sortumatta kuitenkaan kompromisseihin.

Aivan ensimmäisenä tarjoillaan roimaa HC-mäiskettä Night Livesin toimesta. Joensuun ja Jyväskylän yhdistetyt voimat tarjoavat paitsi punkkia, myös metallisia koukeroita. Kaverit eivät suinkaan sorru pelkkään äänisaasteen tuottoon, vaan ajoittain fiilis nousee niinkin korkealle että miettii miksei iltamaa järjestetä Rentolavalla. Ajoittain tunnelmoivaa, mutta pirun raskasta touhua ja erittäin väkevä aloitus illalle. Parikymmenminuuttinen rautaisannos toimii siis loistavana starttina Töminään.

Maailmanloppu on kouvolalainen sotakone suoraan helvetistä. Kuten Töminän tähän mennessä tutuin kasvo, juontaja Heikki toteaakin, on virsi lyhyestä kaunis. Homman nimi on hardcore, eikä mikään muu. Mitäpä tästä sanoisi? Todettakoon ainakin se, että meininki on sen verran veren maku suussa tehtyä, ettei mukana kestä edes kitaristin pelivälineen hihna. Räimeen houkuttelemana rekkalavan edusta alkaa pikkuhiljaa täyttyä keeseistä ja niittirotseista. Nyt näyttää Töminältä!

Ensikatsaus kohti Kuudes Silmä -orkesteria aiheuttaa kieltämättä pieniä epäuskon tunteita. Itse en nimittäin ole aivan äsken todistanut Töminässä kosketinsoitinta. Railakas, mutta samaan aikaan raskas ja ehkä jopa hieman gootahtava punk-rokkailu yhdistettynä eteeriseen synapörinään toimii kieltämättä varsin hyvin. Parin tiiviin HC-jyrinän jälkeen pieni hengähdystauko on ehkä myös paikallaan. Jollain tapaa tästä tulee mieleen myös Musta Paraati!

Kuudennen Silmän veistellessä viimeisiä sointujaan eksyn tarkistamaan alueen myös ulkopuolelta. Vain reilun tunnin aikana Laululavan ympäristö on muttunut vellovaksi ihmismereksi, eikä ole enää epäillystäkään siitä, etteikö Ilosaarirock olisi alkanut. Ihmettelyn keskeyttää kuitenkin jämerä kitaramurina. Lavalle on noussut yksi oman iltani kohokohdista, Famine Year.

Tinkimätöntä, nopeaa, raskasta ja vihaista. Grindcore! Suomineidon alapäästä Susirajalle matkannut nelikko ei meiningissään kainostele ja keikka on tuntuu loppuvan yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. Viimeksi olen olen ollut näin fiiliksissä Napalm Deathin keikalla, enkä oikeasti osaa sanoa kummasta nautin enemmän. Tervetuloa tilastoihin!

Jos Famine Yearin grind oli raskasta ja junttaavaa, on Voimaryhmän ska-tanssitus kaikkea muuta. Taas kerran mieleen hiipii sama skenaario rentolavan luona. Aurinko , rytmi, vetopasuuna ja kylmä keskiketterä. Tästä skassa on kysymys. Hyvin näyttäisi purevan myös yleisöön, koska ensimmäistä kertaa touhu näyttää myös tanssimiselta.

 

Hämärtyvässä illassa Murmanskin kauniin raskas, melankolinen fiilistely toimii hienonä välitroppina. täytteestä ei kuitenkaan ole kyse, sillä bändillä on ehdottomasti paikkansa Töminän aikataulussa. Varsinkin, kun seuraavaksi mennään taas, eikä meinata.

Anal Thunder. Huh huh. Lappeenrannan hörhöjä on tullut todistettua jo pariin otteeseen, eikä meininki ole koskaan jäänyt puolitiehen. Kun lavalle huomaa pystyteltävän telttaa, niin tuskinpa niin käy nytkään. Illan tähän saakka suurin yleisö valuu lavan edustalle ja bändi aloittaa… Valistuksen sukupuolitaudeista. Groteskia ehkä, mutta suurehkon tienviitan kokoluokkaa oleva värikuva kupan ja klamydian turmelemasta miehen pissivehkeestä toimii muistutuksena siitä, että pidetään festareilla järki kädessä ja puukko tupessa. Sanomaa vahvistamassa bändillä on mukana Ratface, joten touhu ei näytä edes etäisesti raittiusleiriltä. Eipähän ole tullut koskaan nähtyä Anal Thunderia nollapromillein, kokemus sinällään!

AT:n halvan valkoviinin käryisen touhun päätyttyä on aika päättää ilta yhteen suomalaisen vaihtoehtomusiikin pioneereista. Kyseessä on Xysma, joka on edellisen kerran kavunnut Töminän lauteille vuonna ’95. Monen pettymykseksi tummuvassa illassa bändi ilmoittaa, että vanha grindcore-materiaali jää tällä kertaa pois, sillä miehistöstä on kuulemma kasvanut harmaa ja isomahainen. Tiedä tuosta, mutta ainakin myöhempien aikojen kitarahämyily ja periksiantomaton rokkaavuus taittuvat silti. Xysman viritellessä viimeisiä sointujaan tuntuu siltä, että kehän Töminän ympärillä on sulkeutunut. Onnea Töminä! Ensi vuonna saatkin jo sitten pitkäripaisesta miestä väkevämpää.

Teksti: Mika Martikainen
Kuvat: Lauri Hämäläinen, Veera Konsti, Tuomas Vitikainen ja Mika Martikainen