ilosaarirock 
Festarit ovat uusien ihmisten tapaamisen aikaa. Jutellaan bajamajajonossa, mennään istumaan samaan pöytään, ihastellaan kaunista säätä keikkoja kuunnellen. Kohtaamiset kestävät tunteja, minuutteja tai joskus vain yhden halauksen verran, mutta usein seuraavalla kohtaamisella ystävyys tuntuu jo vuosien mittaiselta jopa kaikista jäyhimmän suomalaisenkin mielestä.
Tähtiteltallinen festarikansaa oli saapunut kohtaamaan Haloo Helsinki! -yhtyeen Ilosaarirockissa toista kertaa. Tunnelma oli odottava, sormenpäitä kihelmöivä, ja Tähtiteltta uutta rinteessä nököttävää Soundi-kahvilaa myöten täynnä. Useilla kuuntelijoilla oli tuoreena mielissä edelliskesän lämminhenkinen kohtaaminen päälavalla, ja tuon tapaamisen myös bändi itse on nimennyt yhdeksi hienoimmista festarimuistoistaan.
Haloo Helsinki! ja käsimeri. Kuva: Tuukka Pakarinen
Välittömästi tämän kvartetin lauantaisen lavallenousun jälkeen oli selvää, että edelliskesän molemminpuoleiset hyvät Ilosaarirock-muistot saavat tehdä tilaa uusille. Menneet katseet ja halaukset syvenivät ja tiivistyivät, kun nelikon laulaja-basisti Elli poikineen villitsi telttasaunaksi muuttuneessa Tähtiteltassa selvästi heitä kaivanneen yleisön. Helsinkiläisyhtyeen hittikimaran ohessa ehdittiin laulaa myös onnittelulaulu syntymäpäiviään kitaran varressa viettäneelle Leo Hakaselle.
Kun tuhatpäinen yleisö laulaa jonkun bändin kappaleen ulkomuistista lähes kokonaan, lienee oikeutettua sanoa, että kyseinen yhtye on tehnyt jotain oikein. Tätä herkkua Haloo Helsinki! sai nauttia Vapaus käteen jää -singlelohkaisunsa kohdalla, mikä sitoi teltallisen bändin uusia ja jo olleita faneja entistäkin tiukemmin yhteen. Myös teltan ulkopuolella olevalla nurmikentällä otettiin ystäviä syliin, painauduttiin vasten ja mahduteltiin sormia tiiviimmin toistensa lomaan. Haloo Helsinki! loi tämänkin vuoden festariyleisölle tukkukaupalla upeita muistoja, joiden myötä bändin ja yleisön yhteinen tulevaisuus näyttää enemmän kuin valoisalta.
Teksti: Sari Kontra
Kuva: Tuukka Pakarinen
