Ei Ilosaarirockia ilman talkoolaisia

Oletko pohtinut, millaisia talkoohommia festareilla on mahdollista tehdä? Kysyimme talkoolaistemme fiiliksiä ensimmäisinä festivaalipäivinä.

Ilosaarirock luottaa talkoolaisiinsa. Tänä vuonna huikeat 2000 talkoolaista takaavat sen, että lystiä ja voimaa riittää kaikilla koko viikonlopun ajan. Ilosaarirock on lunastanut asemansa talkoolaisten sydämissä. Ahkeria vapaaehtoistyöntekijöitä saapuu nimittäin ympäri Suomea tekemään meille kaikkien aikojen Rokin! Monille paikallisille nuorille talkootyöskentely on ensimmäinen maistiainen työelämästä. Talkoolaisia tarvitaan pyörittämään monenlaisia hommia, eikä Rokkia olisi ilman heitä.

Mimosa Rask ja Ada Antikainen kierrätyspisteellä. Kuva: Karoliina Kolehmainen

Rentolavan läheisyydessä tonttiaan pitävät joensuulaiset Mimosa Rask, 16, ja Ada Antikainen, 16. He ovat osa Ilosaarirockin kierrätys- ja siivoustiimiä. Tytöt kertovat, että heidän toimenkuvaansa kuuluu alueen siisteyden takaaminen sekä asiakkaiden neuvonta. Tehtävänä on myös huolehtia, että jätteet menevät oikeisiin jätesäiliöihin. Kaksikolla on hyvät kokemukset Ilosaarirockin talkootyöstä ja he aikovat hakea ensi vuonna uudelleen. Fiilikset ovat erittäin lämpimät!

Lissukka Hurme panttipisteellä. Kuva: Karoliina Kolehmainen

Kiire ja kuhina käy myös Päälavan anniskelun panttipisteellä, jossa talkoilemassa on helsinkiläinen Lissukka Hurme, 22.  Päätös tulla talkoilemaan syntyi kaverin suosituksesta.  Tehtävänkuvaan kuuluu kierrättää Ilosaarirockin alueelta ostetut tölkit, kovamuoviset tuopit sekä vesi- ja viinipullot.

– Asiakkaat, jotka ovat ostaneet alueen alkoholijuomia, saavat euron pantin takaisin cashless-rannekkeelle.

Parasta hänen mukaansa on työskennellä varjossa ja kuunnella samalla hyvää musiikkia, joka kantautuu Päälavalta. Fiilikset ovat korkealla ja hyvät ennakko-odotukset täyttyneet.

Henri Pitkänen työskentelee Metelli Barissa. Kuva: Karoliina Kolehmainen

Joensuulainen Henri Pitkänen, 19, on kokenut Ilosaarirockin kävijä. Hän on ollut Ilosaarirockissa sekä vierailemassa että talkoilemassa. Perjantai-ilta on ollut hänen mukaansa erittäin vilkas. Hän kuvailee yleistä fiilistä mukavan rennoksi. Lämpöä riittää taivaan täydeltä, mikä mukavasti tarttuu festarikansaan. Hänen toimenkuvaansa kuuluu anniskelun kassa- ja asiakaspalvelu.

Heta Reijonen. Kuva: Karoliina Kolehmainen

Pirtsakka ja asiakaspalveluhenkinen Heta Reijonen, 15, työskentelee rokin aikana chill out -alueen narikassa. Tämä on hänen ensimmäinen Ilosaarirockinsa, josta hän on silmin nähden erittäin innoissaan. Tyttö suorastaan pursuaa energiaa!

– Tunnelma on tärkein! En nimittäin aluksi edes tiennyt ketä täällä on esiintymässä. Narikassa työskentely on tosi mukavaa. Ihmiset tulevat avoimesti juttelemaan välittämättä siitä, tuntevatko entuudestaan. Hän lisää, että hyvän fiiliksen tartuttaminen muihin on sosiaalisen työn parasta antia.

Nyt on toteunut myös Reijosen pitkäaikainen haave päästä kokemaan rokkihumua. Hän innostuu poseeraamaan kameralle ja saamme ikuistettua hänet työtehtävässään. Narikkaan voi jättää neljän euron hintaan ylimääräiset tavaransa.

Tunnelma talkoolaisten keskuudessa on hyvin reipas ja innokas. Tsemppiä jokaiselle!

Teksti: Mirja Kallinen
Kuvat: Karoliina Kolehmainen


« Etusivulle

« »