Mikko Perkoila toi lapsille pörriäisen

Perjantain soitintyöpaja osoitti kuinka yksinkertaisista raaka-aineista voi saada monenlaista aikaan. Työpajan vetäjänä oli lastenmusiikinkin guru Mikko Perkoila. Pyykkipojasta, ilmapallosta ja kartongista pystyy valmistamaan hauskan pörriäisen. Pörriäinen surisee, kun sitä pyörittää langan päässä - aivan kuin ampiais- tai hyttysparven ääni. Myös mehupilli muuntui toimivaksi soittimeksi, kun sen toisen pään sulatti kiinni ja leikkasi pintaan saksilla reikiä.

lastenpop_iiris_1Kuusivuotias joensuulainen Viljo Ahjopalo näperteli itselleen pörriäisen. Viljolle soitintyöpaja olikin Lastenpopin mukavinta antia. -Aion leikkiä pörriäisellä vielä monta kertaa, paljastaa Viljo. Viljo osallistui myös valokuvaustyöpajaan. Lasten otokset nähdään myöhemmin erityisessä valokuvanäyttelyssä. -Kuvasin planeettoja ja ihmisiä, kertoo Viljo touhukkaana.

Kahdeksanvuotias Kaarina Leminen Punkalaitumelta tykkäsi eniten soitintyöpajasta. Kesälomareissulla Joensuussa oleva Kaarina käy ahkerasti pianotunneilla, mutta suurin suosikki löytyy populaarimusiikin puolelta: Lady Gaga!

Kissa Miauskis: Hiki tuli

Tällä kissalla on katin elämää takana jo kahdeksan vuotta, eikä suotta. Joensuun 30-asteinen helle sai kissan naukumaan - tosin yleisö tykkäsi. Kissa Miauskis tekee keikkaa ympäri Suomen ja lapset saavat kehuja aitona ja rehellisenä yleisönä. Katti tietää että esiintyjän on heittäydyttävä täysillä, jotta yleisö lähtee mukaan tunnelmaan.

Kissan uusimpana teemana on ekohenkisyys. Miauskis kertoo mielellään kierrätyksestä. Ilmastonmuutoksen torjuminen on meidän jokaisen asia!

Teemu Toivanen

 

Teatteriravintola täyttyi jälleen Popkatulaisista


Torstaina järjestetty Popkatu-klubi veti Teatteriravintolan jälleen kerran täyteen musiikinhimoista kansaa. Menuun kuului pitkän uran tehnyt ja lukuisia albumeita julkaissut Mikko Perkoila, Emma-ehdokkuuden debyyttilevystään saanut helsinkiläinen Pohjolan Ilmari sekä joensuulainen, useita vuosia yhdessä soittanut legendaarinen Kostajat.


”Setä jo syntyessään”

Mikko_Perkoila_APA-4
Mikko Perkoilan keikka alkoi rauhallisesti, mutta rauhallisuudesta ei ollut havaittavissa jälkeäkään enää keikan loppupuolella. Sekä lasten että aikuisten suosikki osasi ottaa tällä kertaa aikuisen yleisönsä ja esitti hienon setin kappaleitaan. Mutta minkälainen mies on Mikko Perkoila? ”Setä jo syntyessään”, Perkoila tiivisti huvittuneena esiintymisensä jälkeen. Erittäin runsaasti vuosien mittaan keikkaillut mies osaa siis esiintyä kaikenikäisille. Mutta käykö esiintyminen koskaan tylsäksi? ”No. Siinä vaiheessa kun esiintyy viidettä kertaa samassa paikassa ja huomaa viidettä kertaa sanovansa saman spiikin, tuntuu vähän, että jää itselleen kiinni itsensä toistamisesta”, Perkoila toteaa vakavana. ”Se on se rutiini mikä sen tekee. Onneksi kuitenkin joka keikalla on eri yleisö, ja se kontakti sen yleisön kanssa, se on jumalattoman hienoa.”


Rokkaavaa energiaa Pohjolan Ilmarilta


Mikko Perkoilan jälkeen estradille pomppasi mahtavan energinen Pohjolan Ilmari, eli Ilmari Pohjola, Tuomas Timonen sekä Joonas Riippa. Keikka tulvi rämisevän rokkaavia kappaleita, joiden päättömät, huumoripitoiset sanoitukset saivat yleisön repeilemään. Soittamiseen hurahtanut, useissa kokoonpanoissa soittava Ilmari Pohjola kertoo keskittävänsä taiteellisen kunnianhimonsa tällä hetkellä Pohjolan Ilmariin. ”Mä oon jotenkin kyltymätön siinä, mitä aina millonki rupeen tekee”, Pohjola pohdiskeli keikan jälkeen. Muun muassa edesmenneessä Ultra Brassa pasuunaa soittanut veikeä Pohjola kertoo, että edellisen kerran kun hän keikkaili Joensuussa, ulkona oli 60 astetta kylmempää. Tarkenemisen kanssa ei tällä kertaa ollut ongelmia, Teatteriravintolalla kun oli Pohjolan Ilmarin aikaan sen verran tiivis tunnelma.


Kostajat laittoi hien virtaamaan

Kostajat_APA-12
Torstain päätösbändi Kostajien (Olli-Erkki Makkonen, Otra Romppanen, V-P, Tommi ja Laiska) keikalla oli havaittavissa hurmoksellisuutta. Joensuussa vankan katu-uskottavuuden omaava, tyylilajien sekamelskassa seikkaileva yhtye sai yleisössä aikaan massaliikkeen: eri ikäisiä ihmisiä tanssimassa villisti lavan edessä rytmikkään musiikin tahdissa. Kun innokkaimmille jammaajille tuli liian kova hiki, he siirtyivät hetkeksi ulos viilentymään ja antoivat näin tilaa lavan edestä uusille tanssijoille. Liikehdintä jatkui läpi keikan. Jotakin yhtyeestä kertonee yleisön seasta kuuluneet kommentit: ”Älyttömän siistit sanat!” sekä eräskin keskustelunpätkä, jossa kaksi hikistä eturivin jammailijaa kohtasi keikan jälkeen ulkona:

”Hitto, ihan mahtava bändi!”

”No niinpä! Siis tiesitsä ton bändin etukäteen?”

”No en!”

Kostajien solisti Olli-Erkki Makkonen kertoi Kostajien soittavan vain satunnaisia keikkoja, liekö se syynä siihen, että yleisö ei olisi millään halunnut päästää bändiä pois lavalta. Kostajat upposi yleisöön kuin kivi lampeen.

 

Ninni Tuononen

 

Popkamu-klubeille loistava päätös


Tämän vuoden Popkadun viimeinen Popkamu-klubi järjestettiin torstaina 15.7. Kuunari Elinalla, ja odotusten mukaisesti laiva terasseineen pursui yleisöä.


Kurkkulaulua kaukomailta


Ensimmäisenä esiintyi Sisä-Mongoliasta Joensuuhun asti keikkailemaan ehtinyt kurkkulaulaja GangZi. Suosittu artisti tekee tällä hetkellä Suomen kiertuetta, johon kuuluu kymmenkunta keikkaa ympäri maata. GangZi, oikealta nimeltään Zhigang Tong, kertoo olevansa ensimmäistä kertaa Suomessa ja viihtyvänsä mainiosti. GangZi on myös ehtinyt jo oppia pari suomenkielistä sanaa: ”Moi” ja ”Aja”. Jälkimmäinen on tarttunut miehen mieleen navigaattorista.
GangZi_APA-6

Kohtelias, iloinen mies ei kertonut jännittävänsä keikkaa, mutta hämmästeli suuresti keikkapaikkaansa. Omien sanojensa mukaan GangZi ei ole koskaan ennen soittanut ”joen päällä”, joten esiintyminen oli hänelle siltä osin ainutlaatuinen: ”It´s a very, very strange stage, but I enjoy”, mies jutteli iloisena. GangZi aloitti esiintymisensä rytmikkäästi ja sai heti ensi sykähdyksestä lähtien yleisön hiljentymään erikoisen kykynsä, kurkkulaulun kuuntelua varten. GangZilla on uskomaton taito laulaa erilaisilla äänillä, joita ei kuvittelisi ihmisen suusta pystyvän tulemaankaan. Rauhallista esiintymistään perinteiseen mongolialaiseen asuun pukeutunut GangZi säesti taidokkaasti akustisella kitaralla.


GangZi kertoo kappaleidensa kertovan muun muassa hänen kotikaupungistaan, sen elämänmenosta sekä luonnosta, elämästä yleensä. Musiikissa yhdistyvät kiinalainen musiikki, rock ja mongolialainen kansanmusiikki. Soittamaan GangZi on opetellut itse, ja opettelu on selkeästi tuottanut tulosta: letkeästi eteenpäin soljuva soitto on ihailtavan valtavirrasta poikkeavaa kuunneltavaa. Itse GangZi kertoo kuuntelevansa kaikenlaista musiikkia, mutta sanoo sydäntään lähellä olevan esimerkiksi metallin ja intilaisen musiikin.

Keikan loputtua yleisö taputti GangZin takaisin lavalle, ja hymyileväinen, nöyrä esiintyjä esitti vielä yhden kappaleen. Kuunari Elinalla raikuvat aplodit ja yleisön kunnioittavat hymyt näyttivät aidosti lämmittävän miehen mieltä.


Rivoutta – rehellisesti
irinja_anna_1

GangZin jälkeen lavalla nähtiin Popkamu-klubin järjestäjän Anna Fältin raikas yhtye ”anna Ö!”. Keikka anna Ö!:nä oli bändin nykyiselle kokoonpanolle ensimmäinen. Anna Fältin lisäksi bändissä soittavat Jenni Hanikka, Antti Koukonen sekä Janne Ojajärvi, joista jokaisella on Fältin tapaan vankka musiikkitausta. Anna Ö!:n etnorock-tyylinen musiikki sai heti ensimmäisen biisin aikana osan yleisöstä hiukan punastelemaan: ovathan kyseessä sentään Suomen kansan vanhojen rivojen runojen pohjalta rakennetut kappaleet. Fält kertoi nauraen pahoin pelkäävänsä, että keikka jää olosuhteiden vuoksi anna Ö!:n viimeiseksi, kun sekä Jenni että Anna ovat lähdössä reissaamaan. Sääli sinänsä, sillä harvoin kuulee yhtä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti perinteisesti tabuina pidetyistä aiheista laulavia yhtyeitä. ”Siis nehän on aiheita jotka on olleet aina olemassa, minä olen vain pieni ihminen kaiken keskellä”, Fält kommentoi naureskellen yhtyeen sanoituksia.


”Lenkkarit!”



DrOrffMrDalcroze_Pekka_9Popkamu-klubien päätösbändinä soitti Tohtori Orff & Herra Dalcroze, joka sai yleisön täydellisen hurmion valtaan. Yleisön seassa näkyi paljon tuttuja kasvoja: päivällä Lastenpopissa esiintynen Orffin uskollisimmat fanit suunnistivat päivän molemmille keikoille. Pahvirumpuja ihastuttavan tosissaan soittavasta rumpalista muistettava ikimuistoinen lasten, lapsenmielisten sekä aikuisten bändi selkeästi nautti esiintymisestään ja ihmekös tuo, kun yleisö nautiskeli silmät kiinni ja lauloi loistavasti sanoitettujen kappaleiden mukana. Esimerkiksi vanha kunnon Lenkkarit-kappale sai yleisön huutamaan äänensä käheäksi. Encoreitakin oli ainakin kolme, eikä yleisö tainnut saada siitäkään tarpeekseen. Loistava lopetus!

Ninni Tuononen

 

Nuorten pop heilui helteessä

Tapahtuma  alkoi kun Amounted-bändin jäsenet tulivat lavalle kokeilemaan toimiiko mikit ja muut soittimet, odottava yleisö kuunteli mikkeihin lallatusta ja kaikkia alkoi ainakin vähän hymyilyttämään tämä lallallaa llalllallaa. Ensiksi esiintymään tuli Muuvi-leiribändit. Bändejä oli tehty viikon leiri aikana viisi, bändit olivat myös tehneet leirin aikana omia biisejä, sanoituksia ja musiikkivideoita. Bändit olivat nimeltään: Craftion, Wrong Medicine, Chokodeca, Aprella, Reckless. Yksi bändi soitti aina noin 2-3 kappaletta. Kaikki soittivat ja lauloivat taidokkaasti ja eläytyivät siihen mitä tekivät, esityksiä oli hieno katsoa. Bändit esittivät myös omia kappaleitaan covereiden ohella. Muuvi-leiribändien esitysten lopuksi heillä oli myös yhteislaulu nimeltä Muuvipaarma.

Haastattelussa kysymyksiin vastasi Aprella yhtyeestä Aini. Haastattelussa hän kertoi, että he ovat soitelleet yhdessä 2 vuotta ja musiikin tyylisuunta on pop, ja country-pop tyylistä. Ryhmän yhteistyö sujuu myös hyvin, sanoi Aini. Kyselin tunnelmia keikan jälkeen ja tunnelmat olivat tietenkin hyvät ja kaikki olivat tyytyväisiä.

linda_the_boys_iina_3 Seuraavana esiintymään tuli Linda & the boys. Yleisö kuunteli ja jotkut fiilistelivät musiikin tahdissa iloisesti. Lavan hyvä tunnelma välittyi myös katsomoon ja bändiä oli ilo seurata. Bändiltä kuultiin hienoja tulkintoja eri kappaleista, mutta mukaan mahtui myös omaa tuotantoa. Välillä yhtye soitti raggae tyylistä musiikkia. Bändi eläytyi kappaleisiinsa ja herkissäkin kappaleissa tunnelma oli käsinkosketeltava. Laulaja Linda Arola kertoi myös muutaman biisin tekemisestä ja joissakin idea oli tullut meren rannalla, kaikki biisit olivat loistavia.

Esiintyjät olivat lahjakkaita ja onneksi saimme kuulla heiltä useita kappaleita. Linda & the boysin haastattelussa Linda kertoi, että bändi on perustettu viime vuoden syksyllä tiettyyn tapahtumaan, jonka jälkeen päättivät tietenkin jatkaa soittamista. Yhtyeellä on myös muutamia esiintymisiä. Bändin jäsenillä oli erilaisia esikuvia, mutta Lindan esikuvina on vahvat naisäänet. Verkkotoimituksen lukijoille lähetettiin myös kesäterveiset.


Linda & the boys:in jälkeen esiintymislavan valtasi Brainwörm joka esiintyi myös loistavasti, yleisö yhtyi hienosti mukaan, lavan reunalla seisovat fiilistelivät kunnolla ja sitä oli hieno katsoa. Illan tullen ihmisiä lähti, mutta siltikin yleisöä riitti. Bändin rumpali Otso Mankonen kertoi heidän esittävän rankempaa rock'n rollia perinteitä kunnioittaen, ja esitystä oli hieno katsella. Bändi esitti myös kappaleita joita esitettiin vasta ensimmäisiä kertoja. Keikalla kuultiin myös hienoja kitarasooloja. Yleisö taputti kappaleiden mukana. ''Yksikään bändi ei voi kutsua itseään rokkibändiksi ellei heillä ole rock'n rollista kertovaa biisiä'' kertoi rumpali Otso, jonka jälkeen he esittivät kappaleen We are rockers. Kappaleessa Dirty old shoes esille pääsivät niken lenkkitossutkin jotka oli kitaristi Aaro Aholla jalassa. Esityksellä oli hieno loppuhuipennus. Haastattelussa jäsenet kertoivat, että tunnelmat olivat hyvät.

Bändin alkamiselle ei oikein ollut mitään tarinaa, soittaminen oli vain alkanut ja sitten olikin tullut keikkoja jne. Bändi keikkailee niin paljon kuin vain mahdollista ja tähän mennessä on takana kolmisenkymmentä keikkaa. Itse he kuuntelevat rock'n rollia ja bändeistä esimerkiksi nousi AC/DC. Terveisiä lähettelivät, että keikkoja saa tietenkin mennä katsomaan ja rock'n roll jeejee.


Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä tietenkää lavalle nousi Amounted josta huomasi hyvän ja iloisen fiiliksen, joka myös näkyi yleisössä. Yleisöä oli kertynyt lavan reunalle ja he huusivat yhtyeen mukana heiheihei huutoja. Bändi soitti taidokkaasti, tätä soittamista näkyi myös välisoitoissa jotka olivat loistavia. Katsojia löytyi kaikenikäisiä ja kaikki eläytyivät yhtä upeasti kappaleisiin. Loppuhuipennus oli myös hieno, ja yleisölle heitettiin loppujen lopuksi paitakin. Haastattelussa kertoivat, että bändi on perustettu 3 vuotta sitten ja, että bändin jäsenet ovat vaihtuneet muutamaan kertaan. Esikuvina mainittiin Alex Webster. Terveisinä kertoivat ettei musiikkia tarvitse ottaa liian vakavasti.
Kaikki esiintyvät bändit saivat raikuvat aploodit ja esittivät upeita esityksiä huolimatta siitä, että ilma oli todella lämmin, ainakin 30 astetta.

Haastatteluja yleisön joukosta:

Roosa Voutilainen, 15 vuotta

Odotatko jotain bändiä erityisesti?
- Kyllä, Linda & the boys bändiä.

Kuinka monena vuonna olet käynyt popkadulla?
- Ainakin noin 7-8 kertaa.

Entä oletko käynyt Ilosaarirockissa?
- Kyllä

Mikä on jäänyt päällimmäisenä mieleen tapahtumista?
- Hyvä fiilis.
haastattelu_iina_5Aapo Lehtinen, 21 vuotta

Odotatko jotain bändiä erityisesti?
- Brainwörmiä

Kuinka monena vuonna olet käynyt popkadulla?
- 5

Entä oletko käynyt Ilosaarirockissa?
- Kyllä

Mikä on jäänyt päällimmäisenä mieleen tapahtumista?
- Se kun oli joskus töissä ja tehtiin 15 tuntia töitä putkeen mm. roudaamista.

Milla Ojala

 

Innokkaat jammaajat täyttivät taidemuseon pihan

Lastenpopin monipuolinen ohjelmatarjonta keräsi runsain mitoin lapsia ja aikuisia Taidekeskus Ahjon ja Joensuun taidemuseon pihapiiriin kovasta paahteesta huolimatta. Helle olikin otettu hyvin huomioon tapahtuman järjestelyissä, sillä yleisölle oli tarjolla juotavaa maksutta. Odotetuimmaksi kohteeksi osoittautui sirkustyöpaja, kertoo tapahtuman päävastaava Anne Heinonen.lastenpop_iiris_1

Aiempina vuosina Lastenpop on kerännyt kuutisensataa kävijää päivässä, eikä nytkään torstaina vilinä näyttänyt yhtään vaisummalta. Suuren suosion sai lastenyhtye Tohtori Orff, joka kiinnosti sekä lapsia että aikuisia. Musiikki ylipäätään tuntuu olevan lapsia lähellä. Juukalainen 7 -vuotias Jooseppi Sinkkonen tunnustaa olevansa rokkijätkä ja tykkäävänsä soittaa kitaraa ja rumpuja. Bändit kiinnostaa eniten, luonnehtii Jooseppi Lastenpopin tarjontaa.

Myös joensuulaiset 7 -vuotiaat Amira Ben Daoud ja Roosa Nyberg olivat innoissaan. Tytöt käyvät Niinivaaran musiikkiluokkaa ja kuuntelevat runsaasti musiikkia kotona. Kummankin suosikkilaulaja on outokumpulaislähtöinen Anna Puu. Lastenpopin paras anti oli jo torstaina selvillä. Perjantain soitinrakennuspaja kiinnostaa meitä kovasti ja siihen osallistutaan, toteavat Amira ja Roosa.

Tohtori Orff: Joensuu vastaanottaa meidät aina hyvin

lastenpop_veera-1-16Lastenyhtye Tohtori Orff on esiintynyt Pohjois-Karjalan pääkaupungissa jo useamman kerran ja kokemukset ovat hyvät. Perheitä viihdyttävää musiikkia tarjoava yhtye kehuu joensuulaisyleisöä uteliaaksi ja vastaanottavaiseksi. Lapset ovat yleensä kohdeyleisö, mutta monesti kesätapahtumissa puolet väestä on aikuisia. Lähes kaikki Tohtori Orffin jäsenet ovat lastentarhanopettajia. Muusikot haluavat tarjota vaihtoehdon perinteiselle lastenmusiikille. Yhtyeen viimeisimmän levyn julkaisusta on kulunut kaksi vuotta. 14 vuotta soittanut Tohtori Orff ottaa kantaa myös yhteiskunnallisesti: yhtye sanoo jyrkän EI:n ydinvoimalle.

 

Lapset saavat valokuvansa näyttelyyn

Mannerheimin lastensuojeluliitto tempaisee omaperäisellä tavalla lasten valokuvausinnostuksen eteen. Järjestön Pohjois-Karjalan piirin alaisuudessa toimiva lasten ja nuorten kulttuurikeskus Majakkaperävaunu on sponsoroinut 20 kertakäyttöistä kameraa lasten käyttöön. Pienet kuvaajat ovat saaneet näpsiä otoksia mielikohteistaan niin paljon kuin haluavat. Yhteistyötä tehdään Joensuun Kuvan Maailman kanssa. Lopputuloksena on lasten yhteinen valokuvanäyttely, jota voi tulla vaikka omien vanhempien kanssa katsomaan. Tavoitteena on saada valokuvaustyöpajasta pysyvä käytäntö.

 

Erikoiset miehet viihdyttävät aikuisia ja lapsia

Helsinkiläisellä muusikkoryhmällä on erikoinen konsepti: Erikoismiehet on suunnattu lapsille ja Pohjolan Ilmari aikuisille. Lastenpopissa Joensuussa kuultiin torstaina päivällä lastenyhtye Erikoismiehiä, jolla on yhteisiä kappaleita Pohjolan Ilmarin kanssa. Muusikot antavat tunnustusta lapsille yleisönä. Pikkuväki antaa palautetta huolettomasti ja suorasti. Erikoismiehet on kiertänyt tähän saakka lähinnä päiväkoteja, joten festivaalimainen viihdyttäminen on ryhmälle uutta ja virkistävää. Kerran yhtyeelle sattui tiukka tilanne, kun mikrofoni oli jäänytkin päälle. Laulajaa vedettiin yhtäkkiä viiksistä ja ajattelematon tuhma sana kiiri kaiuttimiin täydelle salille lapsia. Tilanteesta selviydyttiin kuitenkin nopeasti ja keikka pääsi alkamaan.

Teemu Toivanen

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 2 / 5