Kotiteollisuus
Tarmokkaimmat festivaalivieraat muistanevat Kotiteollisuuden vierailun Ilosaaressa kymmenen vuotta sitten. Lauantai-iltapäivän halkaissut kaatosade ajoi rokkiväen kosteankuumaan kolmostelttaan. Lavalla oli kolme rumaa eteläkarjalaista kera tymäkän äänivallin. Kaljupäinen laulaja piiskasi ihmismassaa rujoilla säkeillä loppumattomasta roudasta. Sade kiihtyi, yhtyeen ote muuttui tylymmäksi. Kappaleen päätyttyä mikrofonin takana näkyi velmu virne. "Myö tilattiin myös ukkosta."
Kymmenessä vuodessa moni asia on muuttunut. Nurkkateltat ovat vaihtuneet suuremmiksi estradeiksi, laulajan kasvot ovat metsittyneet ja orkesteri on kasvanut käsitteeksi. Musiikin ydin on kuitenkin ennallaan. Järkähtämätön riffivalli, tunteettomasti lyövät rummut ja hiljaisesta manauksesta järkähtämättömään huutoon vaihteleva laulu. Tällä konseptilla Kotiteollisuus on edennyt jo kymmenenteen studioalbumiinsa. Yhtye tarjoilee vuodesta toiseen jääräpäisen mutta rujoudessaankin koskettavan paketin, jonka lähtökohdat tulevat selviksi ilman päälle liimattua äijäkulttiakin.
"Myö ollaan Kotiteollisuus, eikä myö tiietä miksi", totesi Hynynen kesällä 1999. Nykyisin ainakin yleisö tietää sen. Kyynikot sanovat, että miehet soittavat vuodesta toiseen samaa kappaletta. Entä sitten? Eipä tv-uutistenkaan tarvitse kyseenalaistaa konseptiaan. Tärkeintä on, että sanoma on totta.
