
PMMP
Hämmästyttävää ajatella, että on ollut aika, jolloin suomalaisilla festivaaleilla ei laulettu onnellisena kuorona Matkalaulua tai riisuuduttu Rusketusraitojen tahdissa. Nuo ankarat vuodet tuntuvat onneksi kaukaisilta, eikä niitä osaa kaivata edes nostalgiamielessä. Viimeiset kesät ovat osoittaneet, että juhlat ovat korkeimmillaan PMMP:n ollessa lavalla. Jos tätä yhtyettä ei olisi olemassa, se täytyisi perustaa. Eri asia on, osuisiko näin moni asia silloin kohdalleen.
PMMP:n yhtälö on lähes täydellinen. Karismaattiset ja spontaanit laulajat, saumattomaksi hitsautunut yhtye, iskevät ja persoonalliset kappaleet sekä yleisö, joka on valmis rakastamaan retkueen jokaista liikettä. Kun Paula ja Mira tarjoavat kaikki puolensa, on luvassa hetki onnellista hurmosta, kesäkavereita ja juhlakentän laajuista yhteislaulua. Iskeköön siis kamala tahto tanssia ja pomppikoon rokkiväki autuaana kesäkumipallomerenä. Eikö kelpaa? Höh, ota pekonii.
www.pmmp.fi
myspace.com/pmmprules


