

Viime vuonna festarikansalta paljon kiitosta saanut Tunnelmissa-Reggaedisko toimii jälleen festivaalin ranta-alueella. Dj-toimintaan keskittynyt lava soittaa hyväntuulista ja äärimmäisen tanssittavaa rytmimusiikkia maailman eri kolkilta. Levylautasilla soi kotimaisten tiskijukkaparhaimmiston voimin kiinnostavin maailmanmusiikki aina reggaedancehallista afrikkalaiseen kwaitoon ja itämaiseen bhangraan.
4Ward Squad
4Ward Squad on uusi tulokas Suomen soundiskenessä. Selektorit Chappa ja Selektoni koostavat settinsä one drop- ja dancehallreggaesta varmistaen tanssit paikassa kuin paikassa. Selektoni on ollut jo pitkään vakiovieras Helsingin reggaeklubeilla, Chappa on kuulunut aikaisemmin Tamperelaiseen Rootfellas Soundiin ja vaikuttanut myös Oulun reggaeskenessä. Nyt miehet ovat yhdistäneet voimansa ja vieneet homman uudelle tasolle.
Polarsoul
Polarsoul on ollut kysytty nimi niin reggae- kuin räppitapahtumiinkin jo pidemmän aikaa. Monipuolisesti Jamaika-tyylejä ja hip-hop -rytmejä yhdistelevä Polarsoul on tehnyt yhteistyötä eturivin suomalaisvokalistien kanssa, mainittakoon muutamina esimerkiksi Asa ja Puppa J. Viime kesänä mies lietsoi Ilosaarirockin rannan hurjaan tanssiin, eikä hurmokselliselta tunnelmalta vältyttäne tänäkään vuonna.
Komposti Sound
Komposti Sound on suomireggaen pitkäaikainen vaikuttaja. Soundi on voittanut kolmesti Suomen sound clash mestaruuden ja kerännyt laajan arvostuksen palkitulle Reggae Sundays -klubilleen. Ilosaareen saapuvat soundin kaikki kolme selektoria: VG+, Bommitommi ja Enrico. Miehet ovat soittaneet paljon myös ulkomailla ja hyvät kontaktit Jamaikalle takaavat uusien rytmien päätymisen ensimmäisinä Komposti Soundin levylautasille.
Pouta Sound
Tämä lahtelainen reggae-mafia on tunnettu lavaenergiastaan ja nöyristelemättömästä asenteestaan. DJ-kaksikko Lempown ja Leimasimen dancehall-painotteiset levyselektiot ovat niittäneet kiitosta lukuisilla keikoilla eri puolella Suomea ja miesten kappalevalintoja on voinut kuulla myös oman radio-ohjelman kautta. Lahtelainen tanssihallihurmos valloittaa seuraavaksi Ilosaaren.
Boom Shakalaka
Boom Shakalaka-deejiit keskittyvät globaaliin tanssimusiikkiin. Levyselektiot saavat vaikutteita trooppisesta rytmimusiikista, jossa yhdistyvät elektroniset sävyt ja muun muassa afrobeatista ja kwaitosta ammentavat elementit. Boom Shakalakan takana ovat pitkän päivätyön deejiitouhuissa tehneet Rideon (Ghetto 808, We ♥ Helsinki, Top Billin), Svengali (Ghetto Blaster, Kuningassoundi, Nopsajalka) ja Repe Sorsa (We ♥ Helsinki, Top Billin). Ilosaareen saapuvat Rideon ja Svengali.
Tunnelmissa-reggaedisko Ilosaarirockin ranta-alueella:
Lauantai 18.7.
klo 13: 4Ward Squad
(Chappa & Selektoni)
klo 15: 4Ward Squad
(Chappa & Selektoni)
klo 17: Polarsoul
klo 19: Komposti Sound
(Bommitommi, VG+ & Enrico)
klo 21: Komposti Sound
(Bommitommi, VG+ & Enrico)
Sunnuntai 19.7.
klo 14: Pouta Sound
(Leimasin & Lempow)
klo 16: Pouta Sound
(Leimasin & Lempow)
klo 18: Boom Shakalaka dj's
(Svengali & Rideon)
klo 20: Boom Shakalaka dj's
(Svengali & Rideon)
