18.7.2005 - 08:41 Kuinka kuluu multa maanantai

Viimeistään maanantaiaamu merkitsee monelle festivaalien loppua, mutta niin onnekkaita eivät ole työntekijät. Myös backstage-alue on saatava raivatuksi ja siistiksi, eikä sihen ole vippaskonsteja. Koko porukkaa raivausurakka ei kuitenkaan enää työllistä, ja ne fyysisiltä ponnistuksilta armahdetut kuluttavat aikaa summaamalla kulunutta viikonloppua näppiksen ääressä. Lievästi syyllisyydentuntoisina, voisin vielä lisätä. Mutta käsky on käynyt, ja sen mukaan toimitaan.

Eilen joku kysyi, kuinka viikonloppu on sujunut, ja taisin vastata jotain ympäripyöreää siitä, kuinka työ on sitä samaa joka vuosi. Backstagella vieraillut pitkän linjan työmyyrä, nyttemmin jo hommista eläkkeelle vetäytynyt, totesi aikansa menoa katseltuaan samaa: mikään ei ole muuttunut. Taisimme olla väärässä molemmat. Vaikka backstagen kuviot saattavat päältä katsottuna toistaa aina samaa kaavaa, on kehitys ollut huikeaa. Mikä muu festivaali on täynnä talkootöitä tekeviä ammattilaisia, joille oppi on todella tullut kantapään kautta ja jotka aktiivisesti myös kehittävät järjestelyjä aina vain paremmiksi? Mikrotasolla voin ihan rehellisesti todeta, että osaltani viikonloppu oli onnistunein moneen vuoteen. Kaikki palat, tai ainakin riittävän monet, olivat paikoillaan.

Jos festarikävijät saivat mukaansa kastuneiden varusteiden lisäksi myös unohtumattomia kokemuksia, on tavoitteet täytetty. Jos festareilla ei sattumalta soittanutkaan se lempibändi, saattoi joki muu tehdä siitä silti ikimuistoisen. Koska päälavan takana työskennellessä ei juuri bändejä ehdi katsastaa, ovat omat onnenhetket yleensä ihan muissa asioissa: tänäkin vuonna ne tulivat ihmisten muodossa. Vanhojen ja vielä vanhempien tuttujen tapaaminen lämmitti mieltä, ja suorastaan hehkuva oli se jälleennäkeminen, jota oli ehtinyt odottaa yli 10 vuotta. Ilosaarirock yhdistää, m.o.t.

Vielä maanantaina ei oikein tajua, että nyt se on ohi, ja seuraavaan kertaan on todellakin vuosi aikaa. Vielä viime viikolla tyrmäsin virheellisenä väitteen siitä, että Ilosaarirock-viikonloppu olisi minulle se tärkein viikonloppu vuodesta. Kun nyt katselen hujanhajan ympäri asuntoa levitettyjä enemmän tai vähemmän pölyisiä ja kuraisia festarikamoja, passeja, rannekkeita, roipetta ja oheissälää, olen valmis syömään sanani. Kyllä se on tärkeä - niin tärkeä, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Omaa kieltään saa siis puhua se vuosien jatkumo, joka saa meidät paikalle myös vuonna 2006, joka on Ilosaarirockin 35-vuotisjuhlavuosi. Tunsinkohan jo perhosia vatsanpohjalla?

Marjut

Takaisin