Kasettiaseman lauantai - mukavan hämmentävää vai hämmentävän mukavaa?
Pirisen Ville on huolehtinut hämmentävän mukavan - mukavan hämmentävän - musiikin tarjoamisesta festariyleisölle Kerubissa järjestettävällä Kasettiasemaklubillaan. Tälläkin kerralla Kerubin intiimi tunnelma veti puoleensa saunan täydeltä innostuneita hyvän musiikin ystäviä.
Saapuessani paikalle Haverisen Espen ja Hämäläisen Antin duosoloprojekti, Sooner / Later, oli juuri saanut koneensa käyntiin. Haverisen taikoessa Roland Mc-5:staan rytmejä ja Hämäläisen täydentäessä äänimaisemaa tremoloidulla kitarallaan oli vaikea olla haistamatta vahvaa hengenheimolaisuutta Pistepirkkojen Askon duosoloprojekti You & Me:en. You & Me:sta poiketen Sooner / Later oli materiaaliltaan helpommin lähestyttävää kulkien melkolailla 22-Pistepirkon ja Black Audion viitoittamia polkuja. Hämäläisen hoitaessa vokaalitonttia materiaali kuulosti mainiolta, mutta valitettavasti Espen venyvyys ei ainakaan livetilanteessa yllä hyvään laululliseen ulosantiin. Jännityksestä tärisevä, vihkosta sanoja vaihtelevalla menestyksellä lunttaava Espe tosin on äärimmäisen symppis näky. Ja kuultiinhan Kerubissa myös Espen kynäilemä, pistepirkkojen hyllyttämä, sarjamurhaajasta kertova kappale. Ihan siistiä.
Seuraavaksi lavalle hiipi kuin varkain Janne Laurila. Muun muassa Office Buildingistä ja Laurilasta tuttu Laurila nähtiin pitkästä aikaa lavalla soittamassa uutta materiaalia, joka hyvin valittujen covereiden seassa ei täysin vakuuttanut. Svengaavaa uusi suomenkielinen materiaali kyllä oli, mutta jäi selkeästi vertaisiaan kasvottomammaksi. Olin kuitenkin koukussa viimeistään Laurilan esittäessä riipivää tulkintaa Townes Van Zandtin Waiting around to die - kappaleesta. Loistavaa, loistavaa! Paras oli silti vasta edessä. Setin viimeisenä kappaleena kuultu juomalaulu nimittäin räjäytti yleisön tajunnan. Rankalla feet stompilla kappaleeseen lisää voimaa hakeneen Laurilan vokaalisuoritus meni tunteikkuudessaan ulos asteikolta ja pitkään viiltävän korkeaan hoohon päättyneen kappaleen jälkeen yleisö muuttui täysin banaaneiksi. Kolmen kollektiivisen “uraa”- huudon jälkeen Laurila saatiin vielä encoreksi lauteille. Thank you Jesus!
Anssi “Kasitonni” 8000 yhdessä järjettömän täydellisen vaimonsa, Maria Stereon, kanssa on muodostunut kasettiasemalla jo jonkinlaiseksi perinteeksi. Ensimmäisen keikkansa, tuolloin vielä yksimiehisenä yhdenmiehenorkesterina, ensimmäisellä kasettiasemalla heittänyt Kasitonni on rakentanut kulttisuosiotaan tasaisen varmasti. Kasettiaseman lauantaissa Anssi osoitti jälleen kerran miksi. Paljon uusia kappaleitä sisältänyt setti piti otteessaan koko kestonsa ajan ja ennestään tuntemattomatkin kappaleet tuntuivat mukavan kotoisilta. Kun päälle vielä heittää duon ja yleisön välisen leppoisan vuorovaikutuksen, ei lopputuloksesta voi olla pitämättä. Vaikka “nurkkaan ajetun” parivaljakon pusu yleisön innokkaasta kannustuksesta huolimatta jäikin tällä kertaa näkemättä, oli kansa encorena kuullun New housen jälkeen hikisen tyytyväinen.
Illan viimeiseksi säästetty Plain Ride oli ilmeisen odotettu esiintyjä. Siitä kertoi täyteen ahdettu kerubi ja kappaleiden väliset aplodit, joille ei alkuun meinannut tulla loppua. Orkesterin folkia, kantria, krautrockia ja nuggetspopia yhdistellyt materiaali kyllä nappasi junnaavaan syleilyynsä, mutta ajankohdasta ja aiemmista esiintyjistä johtuen bändin raukea groove joko rauhoitti tai tylsistytti yleisön. Omakin keskittymiseni meinasi salakavalasti herpaantua, mutta sitten tajusin hienosäätää hieman ja pääsin oikealle taajuudelle. Oikealla taajuudella musiikki kuulosti mahtavalta, mutta vain ehkä kaksikolmasosaa yleisön jäsenistä tajusi sinne etsiytyä. Loput näyttivät olevan valitettavan eksyksissä.
Kaiken kaikkiaan kasettiaseman lauantai tarjosi suuria asioita: suuria fiiliksiä, suuria keikkoja, maailman pisimmän naisen ja maailman suurimman krapulan. Ilta oli ilmeisen onnistunut koska hymyilin vielä senkin jälkeen, kun olin tuhlannut paljon suunnitelmia enemmän rahaa ja löytänyt parkkisakon autoni tuulilasista.
Teksti: Jetro Oras Laine