Mogwain keikan alkamiseen on reilut puolisen tuntia, mutta yhtyeen keskuudessa tunnelma on kaikkea muuta kuin jännittynyt. Orkesterin backstagekopissa kuunnellaan Daft Punkia ja bändin jäsenet pelleilevät minkä ehtivät. Myös Mogwain kitaristi Stuart Braithwaite on yhtä hymyä. Aurinko paistaa lämpimästi, eikä uskoisi bändin pian täyttävän YleX-teltan tummasävyisellä ja hidastempoisella postrockilla. Ja varsin totisin soittoilmein.

Lökäpöksyinen kitaristi juttelee paksun skottiaksentin läpi ja saattelee liki kaiken sanottavansa naurunhörähdyksellä.

- Kohta nähdään, jaksavatko ihmiset keskittyä musiikkiimme, vaikka onkin näin kesäistä. Ei meillä todellakaan ole tapana jännittää soittamista. Se tosin johtuu siitä, että biisimme ovat niin helppoja, letkauttaa Stuart.

Viimeisimpänä täyspitkänään Zidane-leffan soundtrackin loihtinut Mogwai on esitellyt tämänhetkisellä kiertueellaan uutta materiaalia, joka ennakoi syyskuista albumijulkaisua. Vastaanotto on ollut hyvää, mutta enempiä Stuart ei viitsi paljastaa tulevan materiaalin luonteesta. Bändin vanhat ystävät silti tuskin hämmentyvät syystulokkaan linjasta.

- Kymmenen biisiä, jotkut aika pitkiä, jotkut aika äänekkäitä.

Mogwai nauttii ajastaan kiertueella, eikä aikataulua päästetä liian hektiseksi. Stuartin mukaan ikinä ei ole liian kiire tapaamaan uusia ihmisiä tai ihmettelemään uusia ympäristöjä ja tuoreita bändejä. Hiljattain Stuart oli innostunut jenkkiduo The Dodosista nähtyään nämä kanadalaisfestareilla.

- Bändeillähän sitä vasta aikaa onkin, kun soittaa tunnin päivässä ja loput vain hengailee. Kiersimme maailmalla vuosikausia kunnes tajusimme, ettemme ole ehtineet oikeasti koluta kuin keikkapaikkoja ja takahuoneita. Emme esimerkiksi sävellä kiertueella, vaan yritämme panostaa siihen olennaisimpaan: ihmisten tapaamiseen ja uusien paikkojen näkemiseen. Pari iltaa sitten törmäsin Neu!:n Rotheriin. En viitsinyt kysellä mitään, mutta olihan se aivan huippua.

- Suomikin on ollut iso mutta mukava yllätys. Skotlantilaisten ja suomalaisten välillä taitaa olla samankaltaisuuksia, kun välillä pitää olla vähän alamaissa, juopotella ja mussuttaa rasvaista ruokaa, mietiskelee Stuart hymyillen.

Paitsi tunnistettavasta musiikkityylistään, Mogwai on myös tunnettu tavastaan nimetä sävelmänsä hämmentävin otsikoin. Mr.Beast -albumilta löytyy Travel is Dangerous -niminen kappale, joka on hiukan erikoinen valinta alati kiertävältä yhtyeeltä.

- Matkustaminen tosiaan on vaarallista touhua. En pelkää lentämistä, mutten pidä siitä. Vaimoni lentopelko on ehkä vaikuttanut minuunkin, eivätkä lomamatkamme erityisen mukaviakaan ole, nauraa Stuart.

Vaikka Mogwai on bändinä pääsemässä hädin tuskin teini-ikään, ovat yhä useammat orkesterit viime vuosina tunnustaneet kvintetin inspiraation lähteeksi, esimerkiksi Ilosaaren lauantaita raskauttanut Cult of Luna. Stuartin suhtautuminen asiaan on varsin mutkaton.

- Se on pelkästään mukavaa. Tiedän Cult of Lunankin tyypit ja heidän bändinsä on hyvä, joten ei siinä mitään. Arvostuksen saaminen voi olla ainoastaan myönteinen asia.

Udellessa kollegojen kunnoituksen tuomista paineista Stuart vakavoituu hieman. Loppukaneetillaan hän tekee selväksi, että duuni Mogwai-nimisen bändin kitaristina on mieluinen.

- Paineita on silloin, jos ei ole tarpeeksi rahaa maksaa laskujaan. Me olemme kuitenkin onnekkaitta heppuja.

Hetkeä myöhemmin…

…Mogwai teki kuin tekikin keikastaan paitsi sisällöltään rikkaan, myös äänekkäästi fyysisen kokemuksen. Instrumentaalisen bändin uneliaat sävelkudelmat ja passiivisaggressiivinen hiljaa-kova -vuoropuhelu vuoroin herkisti ja vuoroin takoi rintaan nyrkin lailla. Yleisö uhrasi kernaasti tunnin rokin viime hetkistä Mogwaihin syventymiselle, siitä viesti paikoilleen nauliintunut ihmismeri. Näkyvimpänä poikkeuksena oli muutama tanssahtelija, joiden iloittelu muistutti lähinnä spastista kouristelua.

Esiintymisen loppuhuipennukseksi säästetty Like Herod yhtyeen esikoislevyltä täsmensi Mogwain musiikin leimallisimman ulottuvuuden. Pahaenteisesti heräilevä kappale paisui pidäkkeettömäksi turpaanvedoksi, josta nautittiin hymyssä suin ja pää paiskeen tahtiin nyökkyen. Kolme kitaraa antoivat bändin soinnille riittävän tanakkuuden.Vaikkei Mogwailla ole laulajaa, oli keikassa jotain samankaltaista kuin sanallisessa keskustelussa: yleisölle täsmennettiin olennaisin sanottava korottamalla ääntä.

Juuri ennen synkeän Like Herodin säröhyökkäystä - keskellä staattista suvantokohtaa - Stuartin kitara rääkäisee vahingossa ennen aikojaan. Mogwain jäsenet purskahtavat taas nauramaan, vain käynnistääkseen kohta minuuttikaupalla kestävän feedback-seremonian. Harvoin puhdistavasta metelistä pääsee nauttimaan näin hyvässä hengessä - unettavan lämmin rokkisunnuntai sai kaipaamansa ravistelun.

Teksti: Jukka-Pekka Ronkainen
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Tämä artikkeli on julkaistu sunnuntaina 13. heinäkuuta 2008 kello 21.58 ja sen aiheena on Musiikki.