Yhtä hymyä. Mikko von Hertzen Ilosaarirockin päälavalla vuonna 2008.
Von Hertzen Brothers – lyhyemmin VHB – on levyttänyt jo kymmenen vuoden ajan, ja Ilosaarirockissakin yhtye esiintyi vuonna 2008. Vahvistettuna rumpali Mikko Kaakkuriniemellä ja kosketinsoittaja Juha Kuoppalalla veljestrio Kie, Mikko ja Jonne jatkavat suomalaisen progressivisen rockmusiikin perintöä. Kuuroille korville soitanta ei ole kaikunut, sillä VHB:n uusin albumi, Stars Aligned, kipusi pian ilmestymisensä jälkeen Suomen albumilistan ykköspaikalle. Laulaja-kitaristi Mikko von Hertzen on ehtinyt uransa aikana soittaa niin Egotripissä kuin Lemonatorissa, mutta nyt on aika puhua Von Hertzen Brothersista ja festareista.
Kolmen veljeksen ja kahden sukuun kuulumattoman soittajan muodostaman bändin yhteistyö saattaa muodostua arvaamattomaksi. Millainen oikeastaan onkaan VHB:n ryhmädynamiikka? Lankeaako jollekulle johtajan rooli ja toiselle puolestaan peesaajan?
– Jos musiikista puhutaan, niin liiderin rooli riippuu aika pitkälti biisistä. Biisin kirjoittaja liidaa. Muutenhan tätä bänditoimintaa (joka on yli puolet muuta säätöä kun musaan liittyvää) yritetään ainakin periaatteessa tehdä demokratian lipun alla. Aika usein jonkun pitää kuitenkin ottaa ruori haltuun ja yleensä se olen minä tai Kie. Ollaan kyllä yritetty jakaa vastuualueita silleen, että kaikilla riittäis puuhaa.
Yhtyeen levytysura on kestänyt jo kymmenen vuotta, ja välillä homma menee nahisteluksi veljesten kesken.
– Mutta mitä sitten? Nahistelut kuuluvat asiaan. Ja sitä paitsi yleensä parantavat lopputulosta.
Uusi levy sai pääosin mainiot arvostelut, mutta Helsingin Sanomien Ilkka Mattilan kirjoittama Stars Aligned -levyn kritiikki osui silmään hieman erikoisella tavalla. Mattila kirjoitti, että “Jos VHB-soundin perusta on Led Zeppelinin ja Pink Floydin varassa, niin painoa on siirretty nyt Pink Floydin puolelle.”
– Mielestäni Mattilan arvio oli aika laimea esitys. Eittämättä Suomen paras ja johtava Rock-Kriitikko päästi itsensä vähän liian helpolla tällä kertaa. Jos multa kysytään niin tähtiä tuli liian vähän (heheh), ja jotkut argumentit oli suorastaan perusteettomia. Esim. kolmijakoisia biisejä on levyllä tasan yksi. Ja jos ihan superduper -rehellisiä ollaan, niin levy on kauimpana Pink Floydista meidän tuotannon levyistä. Tsori Ilkka; paraskin on välillä vain keskinkertainen.
VHB:n entinen rumpali, Sami Kuoppamäki, soitti rumpuja myös Kingston Wallissa ja Kie on suunnitellut KW:n albumien kannet. Miten Kingston Wallin musiikilliset piirteet näkyvät omissa kappaleissanne?
– Tätä kysytään aina. Sanottakoon se vielä kerran, että Pete Walli oli Kien kaveri jo kauan ennen Kingston Wallin perustamista. Kie ja Pete soittivat samassa bändissä 80-luvun puolivälissä. Bändin nimi oli ‘Backline’. Kun lukiofrendini Sami (Kuoppis) opiskeli Californiassa, Hollywoodissa, minä vein Peteltä Kinkkareiden Demon Samille kuultavaksi. Kuunneltiin sitä yhdessä Samin Sycamore Avenuen kämpässä ja naureskeltiin Peten itsevarmalle saatekirjeelle, jossa se ei antanut Kuoppikselle vaihtoehtoa bändiin liittymisestä. Se halus Samin bändiin niin tulenpalavasti. Kun Sami tuli takas Suomeen, hän sitten liittyi KW:iin. Mä soitin varmaan 30 keikkaa perkussioita ja lauloin taustoja KW:n ‘Freak-Out’ klubeilla Helsingissä ’92-’94. Ja Kie joo vastas levyjen graffasta. Meillä on siis yhtymäkohtia Kinkkareihin, niiden uraan ja musaan. Samat juuret, samat kulmat missä penskoina pyörittiin, samat bändikuviot ja samat esikuvat. Ja tottakai KW on yksi suomen kaikkien aikojen parhaista live-bändeistä, hands down.
Bändin keikkakalenteri on toistaiseksi suomipainotteinen, mutta ulkomaidenkin suhteen säätöä on jo tehty.
– Hiljaa hyvä tulee. Briteissä on jo jonkinlaista kiinnostusta meitä kohtaan. Samoin Ruotsissa. Meidän kaltaiselle bändille hyvä tulee hiljaa ja keikkailun kautta. Eli joo, varmaan lähetään ryynäämään tonne jossain vaiheessa.
Von Hertzenin veljekset ovat varsin komeita promokuvissaan, mutta kummastusta saattaa herättää, mikseivät rumpali Kaakkuriniemi ja kosketinsoittaja Kuoppala esiinny niissä.
– Osittain se on niiden oma valinta. Ja osittain sen takia että kaikki promo/bisnespuoli on meidän kolmen harteilla. Samoin kuin bändin nimi sattuu olemaan mikä se on. Levy-yhtiöt ynnä muut on kans sitä mieltä, että näillä mennään… Yllättävää on se, että yksikään media ei vielä ole tajunnut, miten kiinnostavan ja erilaisen jutun bändistä sais jos haastatteliskin meidän veljesten sijaan Kuoppalaa tai Kaakkuria.
Tämän vuoden Ilosaarirockissa nähdään legendaarinen Sielun Veljet. Millaisia odotuksia on Siekkareiden paluun suhteen?
– Odotan innolla. Ismo on kingi ja siekkarit timanttinen ja legendaarinen orkka.
Millaisia muistoja on jäänyt Ilosaarirockista?
– Pelkästään hyviä. Provinssin ja Ruissin ohella parasta ikinä. Laulurinteessä on kyllä vielä jotain maagista extraa kyl noihin muihin verrattuna. Oltiin vuonna 2008 päälavalla keikalla ja pyörryin 15 minuuttia ennen keikkaa, olin niin huonossa hapessa. Onneksi keikka kuitenkin meni ihan ok ja festarilääkärin antamat elektrolyytit alko helpottaan oloa noin neljännen biisin kohdalla.
Mikä on ikimuistoisin festarimuistonne niin esiintyjän kuin festarivieraan näkökulmasta?
– Pari todella huikeeta muistoa. Provinssirock 1988, kun RHCP veti sukat munissa ja me haagalaisten kanssa pogottiin liejussa. Don Huonot Ilosaarirockin päälavalla vuonna 1998. Mä tein valot ja bändin meininki oli elämää suurempaa.
Mistä aineksista koostuu täydellinen festarikeikka esiintyjän näkökulmasta?
– Preesensistä, eli siitä että itse on musan kanssa täydellisesti hetkessä kiinni ja huomaa että yleisön jengi on kans. Se on huikeeta.
Teksti: Samu Heikinmatti
